Voihan äänikirja

Selailin juoksublogeja ja siellä kehuttiin kovasti äänikirjoja. Ajattelin sitten, että huomenna voisi kokeilla, koska minun on tarkoitus juosta tylsää tietä pitkin. Polkujuoksuun en kelpuuta musiikkia tai kirjaa, mutta tylsällä tiellä kuulokkeet voisivat menetellä. Joten eiku vertailemaan ja kokeilemaan. Tutkailin, että mitä juoksemista käsitteleviä kirjoja löytyy äänikirjana. Ja lopulta löysin kirjan “Juoksijan sielu”.

Kirja löytyi BookBeatista ja siellähän oli mukavasti 2 viikon kokeilujakso, joten ei ku tilaamaan. Ihmettelin, koska halusivat minusta paljon tietoja, mutta päätin jatkaa. Homma eteni hienosti ja päätin heti ensitöiksi, että tilaus ei jatkuisi automaattisesti. No niinhän siinä kävi kuten epäilin, että kokeilujakso päättyi, vaikka halusin vain, että en automaattisesti maksa 16,90 €  kokeilujakson päättyessä. Olisin odottanut, että olisin voinut maksaa kuukausitilauksesta puolet, mutta homma katkesi naps.

Mietin seuraavaa siirtoa tarkkaan, koska kuukausitilaukset eivät ole minua varten. Hesaria en ole lukenut kertaakaan, vaikka olen tilaaja – pitääkin muistaa irtisanoa se. Elisa tarjosi samaa kirjaa hintaan 14,90, joten suunnistin sinne ja ostaminen onnistui verkkopankin kautta. Mutta sehän meni minun kirjahyllyyni ja pitäisi olla aplikaatio. No hommasin sovelluksen, mutta sitten piti kirjautua omalle tilille. Helppo homma ajattelin, koska siellähän voisin kirjautua mobiilivarmenteella. Ja paskanmarjat! Punaisella teksti “Kirjautumisessa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen”. Eikä onnistunut kirjautuminen muillakaan Elisan tunnuksilla.

Mitä äänikirjojen tilalle?

Ei tullut minusta äänikirjojen käyttäjää. Elisalle meni 14,90, mutta sitä kirjaa ei nyt voi puhelimella kuunnella. Pitää ladata se koneelle ja kuunnella vaikka autossa. BookBeatille meni henkilötiedot. Huomenna siis Spotify mukaan? Se ei petä ja hinta mukavasti alle kympin kuussa.

Joskus kannattaa jatkaa etsintää, koska ilmaisia vaihtoehtojakin on. Yle Areena tarjoaa klassikkoja äänikirjoja, mutta ehkä mielenkiintoisin juttu on Podcastit. Latasin GooglePodcastit aplikaation Nokia 7.1 puhelimeeni. Pienellä selailulla löytyi mielenkiintoista. Huomenna kuuntelen Juoksumanian Jouluspesiaalia. Sen pituus on kuin tehty mun huomiselle lenkille.

Podcast suosituksia juoksijoille

Nettiä selaamalla löytyi suomalainen Runner´s high, jota tulen kuuntelemaan. Sitten on tuo pitkä englanninkileinen lista. Kait siltä jotakin löytyy mielenkiintoista ja ruotsiksi vielä 11 vinkkiä.

Runner’s high

45 of the best podcasts to listen to when running

11 träningspoddar som peppar både i löpspåret och i soffan!

Kirjoitan aiheesta lisää, kun olen tutustunut siihen nykyistä tarkemmin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *