Viikko 22 – pitkä oli pitkä

Mukava viikko, koska mäkijuoksu sujui aika mallikkaasti ja nyt lähti myös viides kerta. Aiemmin olen luovuttanut nelosen kohdalla. Radallakin sujuo mainiosti TV kova 6 km ja hyvin sujui myös viikon pk-harkka. Viikon pitkästä tuli sitten ylipitkä, mutta oli mukavaa maastoa missä juosta.

Pitkäjärven laavu

Lähdin liikkeelle Pitkäjärven laavulta eli auto parkkiin ja menoksi. Järveä mainostetaan, ettei sen rannalla ole asutusta. Mukavaa oli siis juosta, kun ei tarvinnut lukea kylttejä “Yksityisalue” eikä toisaalta lautasantennit häikäisseet tai rakennukset pilanneet maisemia. Veneen löysin matkan varrelta, mutta se oli pitkään ollut käyttämätön.

Vanha puuvene, jonka sisällä kasa lehtiä ja koivu on alkanut kasvaa keskeltä venettä. Joku voisi sanoa, että veneellä on nyt masto.

Olihan matkan varrella myös soratietä ja jopa pätkä asfalttia, mutta ei haitannut. Sain juosta hyvin rauhassa. Ei ollut muita juoksijoita tai pyöräilijöitä. Laavuilla tosin oli porukkaa ja tiellä näin pari autoa. Ihan mukava kokemus ja taas tuli oppia polkujuoksusta, mutta samalla myös tiellä juoksemisesta. Kun katsoin aikoja, kyllähän tiellä on helppo juosta. Poluilla aikaa kuluu, kun ei voi vaan antaa mennä. Juomista minulla oli mukana riittävästi samoin geelejä. Jotkut valittaa, että vasta menee sekaisin urheilujuomista ja geeleistä, joten harjoittelen sitäkin aihetta tässä samalla. Kaikki toimi mainiosti, mutta kyllähän 45 km tulee vaatimaan myös psyykkistä kestävyyttä. Tänään juostu 21 km oli ihan helppo, koska en pitänyt kiirettä ja toisaalta se on vasta puolet matkasta.

Tässä vielä kuvia reitistä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *