Opiskelun ideana on, että opittaisiin jotakin. Toisaalta nykytrendien mukaan se on sivuseikka, koska nyt jyrää pelillistäminen ja viihde. Teet mitä tahansa kunhan se on hauskaa. Ja kyllähän ihminen tekee mitä tahansa, jos se on hauskaa. Tässä pieni esimerkki videon muodossa. Ihmiset siirtyivät käyttämään liukuportaiden sijasta portaita, koska portaat olivatkin piano.
Mutta pitääkö oppimisen olla hauskaa eikö kyse olekaan siitä, että tavoitellaan oppimista. Zachris Castrén tuo vapaan sivistystyön mainio mies pohti viihteen ja opinnollisuuden suhdetta 1920-luvulla. Castrén pohti aihetta vastinparein kautta.
Pinnallisuus – Syvällisyys
Viihde on pinnallista, koska sille riittää huomion saaminen. Ajattelua ei tarvita, eikä varsinkaan kyseenalaistamista. Opinnollisuus vaatii perehtymistä.
Laiskottelu – Ponnistelu
Viihde ei vaadi mitään muuta kuin, että henkilö jossain määrin osallistuu esim. avaamalla telkkarin. Opinnollisuus vaatii aktiivisuutta eli tiedon eteen täytyy ponnistella.
Suunnittelemattomuus – suunnitelmallisuus
Viihde ei ole suunnitemallista. Sille riittää riittää, että laitetaan porukka yhteen ja sillä on hauskaa. Opinnollisuus tähtää johonkin. Sillä on jokin suunnitelma, jonka mukaan edetään.
Sattumanvaraisuus – tavoitteellisuus
Viihteellä ei ole mitään tavoitetta. Se riittää, että porukka on yhdessä ja jotakin mukavaa voi sattua. Opinnollisuus edellyttää aina sitä, että tavoitetta kohti mennään. On olemassa selkeä tavoite, jonka eteen tehdään työtä.
Jos viihde on voittaja, mihin enää tarvitsemme koulua? Riittää, kun ihmisillä on hauskaa oli sitten kyseessä kirurgi, sairaanhoitaja tai rakennusmies.
