Oppiiko pelaamalla?

Pohdin aiemmin käsitettä pelillisyys (gamification), tosin käsittely oli pintapuolinen. Jatkan vielä samalla linjalla. Usein kuulee kerrottavan kuinka pelaamalla oppii. Väitän kuitenkin, ettei pelaamalla opi kovinkaan tehokkaasti. Jos opiskelija käyttäisi saman ajan opiskeluun, minkä hän käyttää pelaamiseen, olisivat oppimistulokset ihan eri luokkaa kuin pelaamalla saavutetut tulokset.

Lisäksi pelissä edistyminen ei tarkoita oppimista vaan edistymistä pelissä. Se, että pääsee tasolta toiselle on pelin mukaista edistymistä. Ja siinä on yksi elementti, joka peleissä koukuttaa. Edistyminen on reaaliaikaista ja edistymisellä on selkeä kaava, saat pisteitä ja pääset seuraavalle tasolle. Lisäksi voit vertailla edistymistäsi aiempaan edistymiseesi tai kavereiden edistymiseen. Pelin tavoitteet ovat pelin tavoitteita ja vaativat vähemmän oppimista kuin esim. kasvien tunnistus tai nuottien opiskelu. Ja mielenkiintoista olisi nähdä se peli, jonka avulla kuka tahansa oppisi soittamaan kitaraa kuten Ritchie Blackmore. Miksei musiikkia opeteta pelaamalla? Tai miksei pelaamalla voisi oppia juoksemaan, työntämään kuulaa tai heittämään keihästä?

Pelaamalla oppii kieltämättä erilaisia asioita ikään kuin sivutuotteena. Mainittakoon esimerkkeinä yhteistyötaidot ja englannin kieli. Muutakin voi oppia sivutuotteena ja pelikin voi opettaa, mutta mitenkään ylivertainen tai tehokas tapa se ei ole oppia. Siitä huolimatta pelit voivat olla koukuttavia ja viihdyttäviä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *