Kasvatustiede oli alun perin opetusoppi tai tarkemmin sanottuna se oli kasvatus- ja opetusoppi. Vuonna 1965 alettiin virallisesti puhua kasvatustieteestä. Silloinen Helsingin yliopiston professori Matti Koskenniemi perusteli nimenmuutosta sillä, että “opetusoppi”-nimitys viittasi ainoastaan yhteen kasvatustieteen osa-alueeseen. Koskenniemi perusteli nimen muuttamista myös sillä, että kasvatustieteestä oli empiirisen tutkimuksen myötä muodostunut itsenäinen tieteenala.
Samana vuonna aikuiskasvatuksen puolella kansansivistysoppi muuttui aikuiskasvatukseksi. Sillä puolen raja-aitaa ei vielä puhuttu tieteestä. Urpo Harva oli aikuiskasvatuksen professori, eikä aikuiskasvatustieteen professori. Kasvatusopin tie tieteeksi kesti yli 100 vuotta, koska Stenbäck oli valittu kasvatusopin professorin virkaan jo 1855.
Verkkopedagogiikka pyrkii tieteeksi ohituskaistaa pitkin eli tieteeksi riittävät pelkät mielipiteet ja projektit. Tosin termin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ainakin approbatur opintoja järjestettiin aluksi koulutusteknologiassa ja opetusteknologiassa. Tosin ehkä verkkopedagogiikka pitäisi Erno Lehtistä mukaillen nähdä pelkästään yhtenä kasvatustieteen alana, joka tutkii verkoissa tapahtuvaa opetusta. Toisaalta, ei se kasvatustiedekään aina ole tiedettä. Tenttikirjallisuus on täynnä erilaisia malleja, joita pitää osata luetella ulkoa. Ei niitä malleja ole edes yritetty todistaa tutkimuksen avulla.
