Kokkolan Ultra Run oli jälleen kerran hieno kokemus. Tänä vuonna tarkoituksena oli juosta 24 tuntia, mutta maanantai oli työpäivä, joten minun oli lähdettävä juoksun jälkeen kuuden tunnin junamatkalle. Otin kaiken varman päälle. Aamulla sain 100 km täyteen ja päätin aloittaa elpymisen kotimatkaa varten.
Ei lainkaan ongelmia
Polven kanssa minulla ei ollut lainkaan ongelmia. Tosin ei ollut muitakaan ongelmia, eli ilmeisesti core-treenit ovat tehneet tehtävänsä. Olen todella tyytyväinen siihen, että tällaisessa juoksussa polvi ei ole ongelma. Rauhallinen juokseminen ei rasita lainkaan polvea.
Varovasti alussa
Aloitin varovasti, eli ensimmäiset 20 minuuttia tavoitteenani oli mennä ihan pk1-sykkeellä. Sitten nostin sykkeen vk1-alueelle, kunnes taas 20 km kohdalla tiputin pk2-sykkeelle. Lopussa syke oli pk1-tasolla, koska varmistelin, ettei kuuden tunnin junamatkalla iskisi paha olo.
Hirveää moskaa
Kisan alussa söin vauhtikarkkeja, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa ne alkoivat tökkiä. Minulla oli lisäksi ainakin kilon verran geeliä, mutta en avannut ainuttakaan pakettia. Järjestäjän pöydästä nappasin banaania ja tietysti juomista – yleensä vettä. Illemmalla maistui kasvisliemi, mutta ihan ykkösjuttu oli mustikkakeitto.
Tämä jäi harmittamaan
Kisan jälkeen kaverini tarjosi minulle pari mandariinia. Tekipä hyvää! Suotta hommasin vauhtikarkkeja ja geelejä. Seuraavalla kerralla suunnittelen energiatankkauksen uusiksi. Ei mitään sokerihommeleita. Muutenkin pitää miettiä homma uusiksi. Mihin ihmeeseen se perustuu, että muka tarvitaan energiaa? Pärjää hän sitä töissäkin päivän syömättä, jos ei ehdi syömään.
Tässä vielä videolla tunnelmia
Artikkelikuva on luotu OpenAI DALL·E-mallilla.
