Itsenäisyysmaraton peruuntui jo toisena vuotena peräkkäin. Harmin sinänsä, koska taas meni virallinen maraton sivu suun. Samalla jäi käyttämättä hotellivaraus, koska sitä ei voinut perua. Toisaalta säästyipä ajomatka ja näinä aikoina fiksu päätös oli peruminen.
Mutta koska olin valmistautunut niin päätin juosta maratonin täällä kotikulmilla. Edellisenä iltana oli vielä pakkasta -20 celsiusta, mutta onneksi pakkanen hellitti. Lähdin siis klo kahdeksan tavoittelemaan kuuden tunnin alitusta. Eihän se aika mikä kova ole, mutta minulle on. Poluilla on mennyt reippaasti yli kuusi tuntia, joten päätin kokeilla, miten kulkee tasailla, kun kannot ja kivet eivät ole haittana.
Lähdin liikkeelle vk1 sykkeellä eli 147 lyöntiä minuutissa. Ja tiedostin hyvin, että vauhti tulisi hiipumaan, mutta minkä teet. Kova alkuvauhti voi kostautua kramppeina. Siitäkin on kokemusta, etten pysty nostamaan vauhtia kesken kaiken.
Juoksi vakiolenkkiä 8 km ja rapiat päälle. Huolto sitten kotona eteisessä ja uudelle kierrokselle. Bluetooth pipo (kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen) toimi loistavasti. En tykkää laittaa mitään korviini, kun juoksen. Veri kiertää ja tulee ahdistunut olo, korvat eivät kuule mitä ympärillä tapahtuu.
Toisen kierroksen loppupuolella juoksi vastaan tuttu näky, HC Crusadersin juoksuosaston Sami kysyi, että voiko hän liittyä seuraan. Vastaus oli – totta kai. Aina se juoksu sujuu, kun on seuraa. Sellaista seuraa, joka juoksee minun vauhtia, ei yhtään lujempaa tai hitaampaa. Nyt tuli varmistettua, että vauhti olisi 147 lyöntiä minuutissa.
Kolmannella kierroksella saatiin lisää seuraa eli HC Crusadersin juoksuosaston Timo. Tämä olikin hyvä juttu, koska Timo toimisi tsemppaajana viimeisillä kilometreillä Samin jatkaessa kotiin. Ja niinhän siinä kävi, että ilman kramppeja maaliin ajassa 5 tuntia 47 minuuttia. Ilman tsemppareita aika olisi ollut huonompi. Nyt jaksoin painaa sitä vauhtia 147 lyöntiä minuutissa. Tietysti vauhti hidastui, mutta ei voi mitään. Ilmeisesti lihaskestävyys ei vaan riitä.
Oikea jalka otti hernettä nenään, koska se polvi, jota kuntoutan ei ole vieläkään valmis. Pitää vaan jatkaa kuntoutusta. Samalla mietin miksi maksaa vakuutusyhtiölle kallista sairaskuluvakuutusta, koska sitä kautta ei saa edes selville mikä siellä on rikki. Kysyin asiaaa kerran, mutta tyly oli vastaus.
