Aloin selata kirjojani, että vilahtaako siellä nimi Arthur Lydiard. Hän tuli Suomeen vuonna 1967 kestävyysjuoksijoiden valmentajaksi. Hänen palkkaamisella tavoiteltiin sitä, että Suomi palaisi kestävyysjuoksussa taas maailman huipulle. Kaipuu Hannes Kolehmaisen ja Paavo Nurmen aikoihin oli suuri.
Huippu-urheilun maailma 1 kertoo, että Arthur Lydiard oli Peter Snellin valmentaja ja Snell se kova juoksija olikin. Hän voitti kultaa 800 metrillä 1960 ja 1964. Tokiossa 1964 hän voitti myös 1500 metrillä kultaa. Huippu-urheilun maailma tietää kertoa, että Lydiard oli entinen milk-man, joka nakkeli maitopulloja talojen eteen aamuvarhaisella. Hän oli myös itseoppinut suutari. Hän alkoi juosta suhteellisen iäkkäänä ja alkoi samaan aikaan myös pohtia juoksemisen perusideaa.
Juna, älä rasittele
Yllä oleva otsikko on Googlen käännös Lydiardin sloganista “‘train, don’t strain“. Tuo sama lause löytyy Kari Sinkkosen kirjasta “Juoksukirja”. Sinkkonen on tosin kääntänyt Lydiardin iskulauseen eri tavalla eli näin “kehitä, älä rasita”. Siinä fiksu neuvo. Harjoituksissa ei ole tarkoitus vetää koko ajan täysillä. Varsinkin anaerobiset treenit ovat kuluttavia. Sinkkonen kirjoittaa kirjan sivulla 32 seuraavasti.
Liiallinen anaerobinen (happivelkainen) harjoittelu laskee veren pH:ta (normaali pH noin 7,4). Jos pH laskee ja jää matalaksi eli happamaksi, se vaikuttaa ennen pitkää hermostoon. Haluttomuus ja kyllästyminen on fysiologinen reaktio, joka johtuu liian kovasta anaerobisesta harjoittelusta. (Sinkkonen 2000, 23.)
Enempää minun kirjoista ei löydy tietoa Lydiardin valmennusmenetelmistä. Mutta netistä löytyy mm Mikko Leinosen gradu “Takaisin huipulle! – Näkökulmia ja tilannekuvia suomalaisen kestävyysjuoksun valmennuksesta 1970-luvulla“. Siellä mainitaan, että Lydiardin valmennusfilosofiaan kuului maratontyyppinen harjoittelu eli pitkät aerobiset lenkit. Näiden juoksulenkkien tarkoitus oli saada aikaan väsymystila, mutta ei niin ankara, että se häiritsisi seuraavan päivän harjoittelua. Juuri niissä toteutui hyvin tuo aiemmin mainittu Lydiardin perusajatus “”kehitä, älä rasita”. Samasta aiheesta kirjoitin jo alkuvuonna, jolloin totesin, että on juostava hitaasti, jotta voi juosta kovaa.
