Kuningas Litmanen

Kävin katsomossa kyseisen elokuvan Mäntyharjun loistavassa elokuvateatterissa monen muun Jäntevän pelaajan kanssa. Ensimmäinen reaktio oli, että elokuva on liian pitkä. Eihän jalkapalloilijasta kertova elokuva voi olla pidempi kuin 90 minuuttia. Nuorimmat juniorit nukahtivat noin tunnin kohdalla, mutta moni juniori jaksoi seurata loppuun saakka.

Toinen seikka, joka mieleeni oli runsas määrä puhuvia päitä. Tulin kastomaan Litin maaleja ja loistokasta aikaa Ajaxissa, mutta kuvissa aina joku puhuu ja puhuu. Ja miksi dokumenttiin piti tunkea Barcelona, Liverpool, Hansa Rostock, Malmö jne? Niissä seuroissa Litti istui penkillä tai oli loukkaantunut.

Sekin jäi epäselväksi, että miksi lisänimi kuningas? Kuka sen keksi ja milloin. Ja mikä tekee Litmasesta kaikkien aikojen suomalaisfutaajan? Dokumentista oli niukasti mainintoja Litmasen maajoukkuepeleistä. Ei ollut mukana se peli, jossa Suomi nuiji Kreikan 5-1 tai Portugalin 4-1.

Se sen sijaan kävi selväksi, että Litmanen on Hollannissa iso nimi. Eikä ihme, koska hän piti kiitospuheen sujuvasti hollanniksi. Ja Ajaxissa peli kulki. Ja jotakin sekin kertoo, että Litmasen kommentti: “Hollannissa sain olla oma itseni”.

Mitään varsinaisesti uutta ei tullut esiin. Sekään ei selvinnyt miksi kuningas istuu vaihtopenkillä tai ei edes mahdu kokoonpanoon. Itse tykkään nähdä Litin kentällä ja juuri siksi olen Suomen maaoteluita käynyt katsomassa.

Elokuvan alussa näytetään Litmasen saksipotku. Peli pelattiin hiekkakentällä, joka oli kaiken lisäksi märkä. Siinä yksi selitys sille miksei jalkapallo kehittynyt 1980-luvulla. Ylimmällä sarjatasolla pelattiin hiekkakentällä ainakin alkukaudesta.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *