Mediaa on pidetty neljäntenä valtiomahtina, joka valvoo sitä mitä muut kolme valtiomahdit tekevät eli ne joilla on lainsäädäntövaltaa, toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa. Välillä neljäs vallan mahti on hyvinkin valpas (esim. vaalirahasotku) ja hyvä niin sehän on sen tehtävä. Nyt viidennen valtiomahdin (internet?) myötä neljäs valtiomahti on häviämässä. Kuluneen vuoden aikana on irtisanottu tai lomautettu noin 300 journalistia. Mutta onko viidennestä valtiomahdista valvomaan muita valtiomahteja? Kovimman kritiikin mukaan viides valtiomahti on vain kolmen ensimmäisen valtiomahdin kätyri. Yllättävän hiljaa meilläkin ollaan ilmiöstä “surveillance studies”. Ennen olimme huolissamme ilmiöstä, jossa media kuten lehdistö, radio ja televisio vaikutti yleiseen mielipiteeseen, käyttäytymiseen ja tietoon.
Pohjalla on tietysti Michel Foucault ja terroristiskut USA:ssa vuonna 2001. Tosin nyt ei puhuta kovasta valvonnasta vaan pehmeästä valvonnasta. Tästä aiheesta mediatutkija Mark Andrejevic kirjoitti kirjan iSpy: Surveillance and Power in the Interactive. Pointtina on se, että tuotamme vapaaehtoisesti tietoa itsestämme. Samainen tutkija kirjoitti aiemmin tosi-TV.stä, ettei massakulutus enään vallitse vaan kuluttajista tehdään aktiivisia toimijoita. Kuluttajan on saatava räätälöityä tuote itselleen. Vapaus on sitä, että kertoo salaisuuksia televisiossa ja toisaalla henkilöön samaistutaan ja hänet äänestetään jatkoon tai sitten ei.
Digitaalisessa maailmassa alistumme sille, että meidän toimiamme kartoitetaan. Siksi Google osaa tarjota meille “oikeat” mainokset yhtä lailla kuin netissä oleva kirjakauppa osaa suositella juuri sinulle sopivia kirjoja. Kännykkä voidaan jäljittää varsin helposti ja on ehkä jopa tarpeellinen, jotta vanhemmat tietävät missä heidän lapsensa ovat – kyllä sellaisia palveluita löytyy. Täysin mahdollista jo nyt on kohdentaa mainontaa henkilölle paikan ja mieltymysten mukaan. Esim. lounasaikaan kännykkään tulee viesti, että tuossa 100 m päässä ravintolassa olisi sinulle mieluista ruokaa varsin edullisesti. Tällainen kehitys tuntuu mukavalta ja houkuttelevalta, mutta sen kääntöpuoli on jatkuva valvonta.
Varsinkin sosiaalinen media mainostaa vapauttaa, osallistumista ja luovuutta. Andrejevic kuitenkin huomauttaa, että osallistuminen (participation) ja vallanjako (power sharing), joita niin kovasti nyt mainostetaan, ovat muuttuneet uudessa mediassa joksikin muuksi. Tavallisten ihmisten osallistuminen tyydyttää pelkästään teollisuuden kartoitustarpeita. Siksi onkin kysyttävä, että kuka hyötyy kontrollista eli siitä työstä, jotka tavalliset ihmiset tekevät osallistumalla?
Nykyajan tekniikka mahdollistaa sellaisen kontrollin, josta Taylorin aikakaudella unelmoitiin. Voitonmaksimointi pätee edelleen, mutta nykyään keinot ovat erilaiset. Nykyaikana sekä työntekijästä että kuluttajasta kerätään maksimaalisesti informaatiota. Andrejevicin loppupäätelmä onkin, ettei interaktiivinen media juurikaan poikkea entisestä mediasta – ei ainakaan ideologisessa mielessä. Näyttääkin siltä, ettei viidennestä valtiomahdista ole tarkkailemaan muita valtiomahteja – sen sijaan se tarkkailee meitä.
Foucault ym. hengenheimolaiset puhuvat täyttä asiaa.
Vähän menee asian vierestä tämä kommentti, koska ei koske suoraan tuota käsittelemääsi viidettä valtiomahtia (olen niin samaa mieltä kirjoittamastasi, että turha hymistellä enempää), mutta olisin erittäin huolissani aikomuksesta kerätä sormenjäljet passeihin tai siitä, miten kirjastojen tietokantaan tallentuu kirjaston käyttäjien lukutottumukset – ns. ei-vapaassa yhteiskunnassahan ei-toivottu kirjastokäyttäytyminen tietäisi kuolemaa – tai kun kaupan bonuskortilla seurataan ostoskäyttäytymistä sekä etenkin siitä, että tällaisten mielipiteiden esittämisestä jää jälki, josta pystytään tarvittaessa selvittämään kuka mielipiteen ilmaisi. Aika harva tuntuu olevan näistä huolissaan, vaikka pitäisi suorastaan noista barrikadeille. Ihmetyttää suuresti näiden ja muutamien muidenkin asioiden lammasmainen hyväksyminen.
Mutta kuten tiedämme, kaikki tällainenhan puetaan houkuttelevaan kaapuun ja unohdetaan tai ei edes tiedosteta vaaroja. Varmaan valvontajärjestelmien tekijätkään eivät niitä tiedosta. Vääriin käsiin joutuessaan olisivat aika ahdistava ase ja niin kuin tiedämme, maailmastahan ei koskaan tiedä. Suomi on valvonta-asioissakin taas kerran mallimaa, anglosaksisella puolella ollaan vielä hiukan enemmän järjissään.
Hitlerhän toimi muuten samalla nerokkaalla tavalla ja antoi kansalle hyviä teitä, halvan auton ja leipää pöytään. Siinä helposti unohtaa, että muutama miljoona ei-toivottuja ihmisiä kärtsää kaasukammiossa kun oma elämä on hyvin ja arki helpottuu. Eli houkutus suureksi tai asiasta riippuen toteamus, että jos sinulla ei ole ketunhäntä kainalossa, ei sinua valvonnan pidä haitatakaan.
Tietty määrä valvontaa ja järjestystä on yhteiskunnassa tietenkin paikallaan. Poliisi on hyvin mukava näky, jos sinua ollaan ryöstämässä tai pahoinpitelemässä, kirjaston sakko tuntuu erittäin oikeutetulta silloin kun sen saa se sinun edellä ollut lainaaja, joka kuvitteli saaneensa kirjan omakseen eikä ymmärtänyt, että jonossa joku muukin odottaa pääsevänsä lukemaan opusta ja tielläollessakin on ihan mukava tietää, että vastaantuleva auto on katsastettu aika vastikään, jottei ensimmäinen mitä siitä näkee ole omaa kaistaa vastaantuleva rengas tai muu mukava verme tai kenties koko kottero, joka yhtäkkiä onkin herennyt ohjauskyvyttömäksi.
Kaksiteräinen miekka tuo valvonta eikä sen kanssa saisi mennä liian pitkälle. Henk.koht. minua ei haittaa tippaakaan joku harmiton sakotussysteemi tai muu, jolla ei ole kauaskantoisia seurauksia ja joka on tehty pelkästään kanssaihmisten mukavuudeksi, mutta nämä sormenjälki-intoilut ja muut saavat niskakarvani nousemaan kauhusta pystyyn ja ihmettelen, olenko ainoa, joka reagoi näin.
Että tätä minä vaan ;)
Siinäpä se ongelma onkin, että kaikki on niin houkuttelevaa ja kivaa. Käy juuri kuten Neil Postman ennusti eli huvitamme itsemme hengiltä. Ja onhan osa jo nyt niin hölmöjä, että ilmoittaa julkisesti netissä sijaintinsa ja tekemisensä muutaman tunnin välein. Ei tarvita konrollia, koska kontrolloimme itse – Foucault olisi riemuissaan ja ehkä hyvin pettynyt.
Ja joskus valvonta menee päin helvettiä samoin kuin rangaistukset. Esimerkiksi käy esim. se, että poliisi ampui terroristiksi luulemansa sähkömies Jean Charles de Menezesin Lontoon metrossa 22. heinäkuuta 2005. Mies oli syytön, mutta ilmeisesti oli vaan terroristin näköinen.
Se on toisaalta totta, että valvonta on välillä paikallaan ja joku rangaistus ehkä … Mutta olla vallan ja kontrollin kohteena – se ei ole kivaa. Tosin nykyään sekin on kivaa :)
Ihmiset on menneet sellaisiksi, että ne ei enää alistu ellei ole kivaa. Pakko siis keksiä keinoja, jotka houkuttelee, muuten seuraa ärtymys, koska sinäpä sen sanoit: vallan ja kontrollin kohteena ei ole kiva olla, vapauden illuusio halutaan säilyttää :)
Merkillistähän tässä onkin, että suurimman vallan ja kontrollin alla ollessasi, et oikeastaan edes ymmärrä olevasi missään sen kummemmassa. Elelet normaalia arkea kun viet lapsesi rekisteröitäväksi ja ilmoitat sen kouluun tai päivität tietosi verkkoon tai heität tekstarin kaverille tai kommentoit jonkun blogia eikä ne ihmiset, jotka ovat osa koneistoa, ymmärrä edes olevansa osa sitä. Mahtaako siis olla ketään, joka koneistoa käyttää hyväkseenkään? Onko verkko olemassa, mutta hämähäkki puuttuu?
“Onko verkko olemassa, mutta hämähäkki puuttuu?” Ehkä hämähäkki puuttuu, vaikka jossain toisessa yhteiskunnassa voisi sanoa, että kuka tai ketkä ovat hämähäkkejä. Tosin meillä taitaa puuttua, koska verkko on välillä kummallinen. On esim henkilöitä joiden salaista puh.numeroa et saa haltuusi mistään. Myös osoitteiden osalta, et saa heistä tietoa soittamalla 020202 tai edes väestörekisterikeskuksen kautta. Mutta hups, jos tiedät henkilön auton rekisterinumeron niin osoitetieto, joka on oikeusviranomaisten taholta määrätty salaiseksi onkin helposti saatavilla.
Eli verkko on epäilemättä ja ongelmana on nimenomaan, että jos jäät verkkoon, etä pääse siitä irti millään. Siksi poliisi kiitää rikoksen sattuessa aina entisen rikollisen luo ensiksi. Yhtä lailla poliisi vuotaa tietoa medialle – Alpo Rusi voinee kertoa seurauksista ja ihan vasta saimme lukea, kun eräs taiteilija joutui poliisiin kynsiin Mikkelissä. Ehkä median tehtäväksi jääkin valvonnan ja tarkkailun sijaan häpiseminen?