Netissä on kaikkea kivaa, mutta nettiyhteyden tökkiessä ei paljoa naurata. Katsomatta jäi mm. elokuvat jotka olin ajatellut netin kautta katsoa. Kivaa olisi myös ollut testailla chattibotin rakentamista. Jonkin verran myös työt kärsivät, koska DNA:n mobiilinetti lakkasi toimimasta 31.12.2018 puolenpäivän jälkeen. Tai ei se ihan toimimaton ollut, mutta käytännössä raivostuttavan hidas eli toimimaton. Latausnopeudella 0,4 Mbps ei tehdä juuri mitään.
Ajattelin, että ei hätää, koska tilanne on entuudestaan tuttu. Soneran ADSL oli pahimmillaan nopeudeltaan samaa luokkaa. Otin käyttöön Elisan liittymän tai yhden niistä. Hämmästyin, kun tilanne oli ihan sama eli ei toimi netti. Nopeutta oli 1 Mbps, mutta latausnopeuden kohdalla yhteys kokonaan poikki.
Siirryin selaamaan häiriösivuja. DNA:n häiriötiedotteen mukaan kaikki on kunnossa eli ei häiriöitä Mäntyharjulla tai edes savossa. Elisan häiriökartan mukaan Mäntyharjulla on ongelmaa.
Tieto oli helpotus, koska se varmisti vian olevan jossakin. Minun ei kannata enää etsiä sitä saati ilmoitella siitä. Tai no laitoin DNA:lle informaatiota kuvien kera. Tuli ilmoitus, että palataan asiaan 2-3 päivän päästä. Toivottavasti käy kuten viimeksi eli soittelevat tännepäin ja toteavat nettiyhteyden olleen heikko ja minä puolestaan totean, että nyt se toimii.
DNA:n dataprepaid
Tämä kirjoitus lähti DNA:n dataprepaidin kautta. Jokin hätäratkaisu oli keksittävä, jotta pääsisis jotenki nettiin. Kallis ratkaisu, mutta nyt jo huikeat 4,9 Mbts.





