Google teki minusta säveltäjän!

En ole koskaan ollut musikaalinen. Musiikista arvosana oli kuusi ja sekin oli yläkanttiin. En osaa soittaa mitään instrumenttia ja musiikkimakuni on huono. Onneksi nykytekniikan aikakaudella minustakin saatiin oikea säveltäjä. Tein nettiin ihan ihka oman musikaalisävellyksen eli tällaisen.

Tuo video, jossa yritän ruotsiksi selittää mikä RSS on, päättyy nolosti virheisiin. Siksi ajattelin leikata lopusta tavaraa pois, mutta silloin huomasin YouTuben ilmoittavan seuraavaa.

Hienoa, että ääneni on normaalia parempi! Tosin huono puoli tuossa on, että Google epäilee minua tekijänoikeusrikkomuksesta. Kyseessä on heidän mielestään musikaalisävellys, vaikka musiikkia ei videossa ole lainkaan. Ja sitten on ukaasia, että voin kiistauttaa prosessin.

Mitäpä tuota kiistämään. Kyllä minä röyhkeästi kopioin tuossa esityksessä Music Publishing Rights Collecting Societyn eräästä musikaalisävellystä. Olin varma, ettei kukaan huomaa. Googlea ei näköjään voi jymäyttää millään, vaikka kuinka yrittäisi.

Artikkelikuva Pixabay

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Leave a comment