Mikkelissä juoksemani puolimaraton ei sujunut ollenkaan suunnitelmieni mukaan. Loppuaika oli lähes kolme tuntia ja olo juoksun jälkeen oli todella kurja. Toimittaja haastatteli juoksun jälkeen ja siinä huomasin, että ääneni oli mennyt käheäksi. Sitten kesti pitkään ennen kuin pääsin autolleni. Koitin lepäillä ja istua, välillä kävelin. Voin pahoin tein mitä tahansa.
Syke korkealla heti alussa
Juoksun alku sujui mainiosti. Ainut huono juttu oli korkea syke. Koitin jarrutella, mutta aina se meinasi mennä oli suunnitellun 154 lyöntiä minuutissa. Viiden kilometrin kohdalla syke oli jo 163 lyöntiä minuutissa. Sitten 8 km kohdalla alkoi jo olla vaikeaa, juoksu ei ollut helppoa.
Tyhmä päätös
Sitten oli puoliväli siinä urheilukentällä. Nopea huolto ja lähdin hakemaan kovempaa vauhtia kuin ensimmäisellä kympillä. Kyllähän se sujui ja nainen, joka oli ohittanut minut jäi huoltamaan itseään. Vauhdin lisäys nosti sykkeen yli 170 lyöntiä minuutissa. Pidin vauhtia yllä, kunnes ymmärsin, etten voi jatkaa kyseistä vauhtia. Sitten lähestyi 14 km huolto. Kävelin ylämäen ja se huoltamaan jäänyt nainen ohitti minut. Kävelin huoltoon saakka. Näkö tuntui sumealta. Toimitsija huoltopisteellä sanoi -siinä on myös suolakurkkuja ja minä kyselin – mitä, missä? Sitten hän sanoi – täällä on myös banaania ja minä taas – missä? Hyvä ja tarpeellinen huolto ja ymmärsin, että nyt on aikatavoitteet jätettävä tai en pääse maaliin. Tämä oli myös ensimmäinen huolto, jossa kunnolla nautin huollon antimista.
Kävele, juokse, kävele
Sitten kävelyä ja juoksu vuorotellen ja syke alkoi olla siellä 140 myös kävellessä. Jostain päin nettiä olin, että joku oli kyseisellä menetelmällä saanut hyvän loppuajan. Siitä innostuin, että tämähän saattaa vielä sujua. No sitten alkoi vasen jalka krampata. Toisaalta hyvä niin, enpähän revitellyt liikaa.
17 km huollossa ihmettelin, kun muut juoksijat eivät saa mukia osumaan roskikseen. Minä osuin joka kerta ja biojäte tippui nätisti siihen missä luki biojäte eli banaaninkuoret sinne. Katsoin kelloa, että alle 3 tuntia on vielä nipin napin mahdollista. Ja onnistuihan se.
Ääni käheä ja huono olo
Lehti halusi haastattelun, koska onhan se erikoista, että 55 v päättää alkaa juosta. Koitin kannustaa muita juoksemaan ja siteerasin Jannea eli kestävyys on sitä, että suoritus kestää pidempään kuin muilla. Haastattelussa ihmettelin käheää ääntäni. Kuin olisin puhunut tai huutanut monta tuntia. Sitten piti huilia portailla. Keksin mennä lähimpään suihkuun ja huilin pukukopissa pitkällään. Hain varustekassini ja suunnistin autoa kohden, mutta pari kertaa piti pysähtyä huilimaan. Koitin juoda nestettä ja toivoin oloni paranevan. Autossa ilmastointi päälle, mutta kytkinjalka kramppasi. Sain viimein auton liikkelle ja jätin ABC:lle biokätkätköni ja ostin Coca-Colaa. Myyjä ihmetteli varmaan vaisuuttani. Lepäsin auton takapenkillä ja jatkoin matkaa kotia kohden. Levätessäni katsoin, että tuossahan on hyvä pahvilaatikko, jos alkaa oksettaa. Ja oksennushan tuli, lähinnä nestetä. Tuumin, että olohan helpottuu ja olipas hyvä keksintö tämä pahvilaatikko.
Kotona sit sänkyyn ja jonkun ajan päästä suihkuun. Vaimo hoivasi. Mittasi lämmöt verensokerit ja verenpaineet. Hän kuljetti myös ruokaa, juomaa ja merisuolaa. Tuumin, että – kuin krapulaista hoivaisi. Vaimo vastasi – ei sentään. Olin iloinen.
Parhaiten oloa kohensi marjakeitto, jota oli tölkissä ja toinen kova oli battery ja kolmas kanakeitto. Lihaliemi olisi ollut ykkönen, mutta eipä ollut.
Mikä meni vikaan?
Garminin mukaan keskilämpötila 29,8 celsiusta ja maksimi 34 celsiusta. Minulle oli tänään tämä keli paha pala. Ehkä sain jonkun lämpöhalvauksen tai vastaavan. Seuraavalla kerralla olen fiksumpi. Vaalea lippalakki, jossa vielä niskaa suojaava vaalea kangas. Ja nestettä pitää tankata hyvissä ajoin vähän kerrallaan. Lotrasin kehoon aurinkorasvaa, mutta seuraavalla kertaa en välttämättä tee niin. Epäilen, ettei iho hengitä, kun siihen lotrataan rasvaa. Minulla oli päivälle selkeä aikatavoite. Olisi pitänyt lähteä vaan nauttimaan ja katsoa sykemittarista sopiva vauhti.
Syyllinen?
Katselin vielä kerran dataa Stravasta uudestaan ja taisin löytää syyn. Viiden kilometrin juoksun jälkeen sykkeeni nousee jo maksimin puolelle. Eli olen just ollut huoltopisteellä ja siinä alkaa jonkin verran myöhemmin nousu. Piti ihan kaivaa tietoa esiin ja sitähän löytyi Polarin sivuilta.
Kun ylität anaerobisen kynnyksen, anaerobinen aineenvaihduntasi lisääntyy ja veren maitohappopitoisuus alkaa nousta, mikä johtaa lihasten jäykistymiseen.
Siinäpä se. Ylitin kynnyksen ja sen jälkeen juoksusta tuli vaikeaa. Kuten eräs minut ohittanut totesi – juoksusi näytti vaikealta. Juoksin sitten kynnyksen väärällä puolella vielä 9 km ja sitten oli laskun aika. Viidestoista kilometri sujui aikaan 12:24, joten hyvin vaikeaa oli siinä kohtaa. Lyhyellä matkalla kynnyksen ylittämisellä ei ole niin väliä, mutta mitä pidempi matka sitä pahempi juttu. Hyvä, että matka oli nyt näin lyhyt. Maratonin olisin joutunut keskeyttämään.
