GoPro lunastaa hitaasti lupauksiaan

Ostin noin vuosi sitten GoPro kameroita, koska lupaukset olivat kovat. GoPro lunasti lupauksia varsin hitaasti, johon viittasin aiemmassa kirjoituksessani. Nyt lähes vuoden kuluttua GoPro Hero 2 yhdistettynä langattomuuteen alkaa olla kohdillaan. Oma iPhone oli niin vanha, että sen kautta pystyi ainoastaan muuttamaan asetuksia. Tosin sekin oli jo suuri edistysaskel, koska…

Oppiiko pelaamalla?

Pohdin aiemmin käsitettä pelillisyys (gamification), tosin käsittely oli pintapuolinen. Jatkan vielä samalla linjalla. Usein kuulee kerrottavan kuinka pelaamalla oppii. Väitän kuitenkin, ettei pelaamalla opi kovinkaan tehokkaasti. Jos opiskelija käyttäisi saman ajan opiskeluun, minkä hän käyttää pelaamiseen, olisivat oppimistulokset ihan eri luokkaa kuin pelaamalla saavutetut tulokset. Lisäksi pelissä edistyminen ei tarkoita…

Pelillisyys

Muutamia vuosia sitten alettiin käyttää termiä opettajuus ilman, että kukaan oikein tiesi mitä sillä tarkoitettiin. Kyse ei ollut opettajasta, opetuksesta tai opettamisesta. Kuitenkin sanaa käytettiin milloin missäkin yhteydessä ja selvää oli, että kyse on jostain suuremmasta kuin opetuksesta. Kriitikot kehittelivät vastaavia termejä eri aloille ehkä piruuttaan tai muuten vaan. Eri…

Tietotekniikka kusee aina

Olen tietotekniikasta oppinut sen, että mitä isompi järjestelmä on sen paskempi se on. Yhtä lailla minua on koulutettu siihen, että suu kiinni eli palaute on aina ei toivottua, kun tietotekniikka on kyseessä.

Dropbox hakkaa Google Driven

Dropbox on tyylikäs ja helppokäyttöinen. Imuroi klientti omalle koneellesi ja suorita asennus. Sen jälkeen koneellasi on kansio, jonne voit siirtää tavaraa. Jos asennat Dropboxin toiselle koneelle saat tiedoston sieltä käyttöösi ihan kuin se olisi juuri sillä koneella. Sinulla on aina viimeisin versio tiedostosta käytössäsi. Lisäksi pääset käsiksi tiedostoihin suoraan www-selaimen…