Tieto on kontrollia

Kesä on mennyt pohtiessa Foucaultia suhteessa kasvatukseen. Vähän outoa, etten opintojen aikaan törmännyt kyseiseen ajattelijaan. Onhan hän sentään yksi eniten siteerattu ajattelija (Social Science citation index). Lisäksi koulu on malliesimerkki instituutiosta, jossa tarkkaillaan ja rangaistaan. Koulussa on myös hierarkia ja ihmisiä lajitellaan. Koulu muun ohella varmistaa, että ihmiset sopeutuvat ja ovat manipuloitavissa. Kyse ei kuitenkaan ole suoranaisesti pakottamisesta. Valtio ohjaa, koska se kantaa huolta ja huolehtii yhteiskuntansa jäsenistä. Ihmisten hyvinvointi on valtiovallan voima. Hyvinvoinnin nimissä valtio, koulu ja opettaja saavat oikeutuksen toiminnoilleen.

Foucault näki ihmisen kietoutuneena useisiin vallan ja asiantuntijuuden verkostoihin. Ihminen ei siksi ole vapaa vaan pelkkä sätkynukke, jolla ei ole omia kiinnostuksen kohteita. Toisaalta jos vapautta on vielä jäljellä niin useat eri instanssit opettavat meille, kuinka sitä vaputta tulisi käyttää. Meille opetetaan puolison valintaa, lasten kasvatusta, koulutuksen valintaa, elämäntapaa jne. Meitä ei pakoteta terveelliseen elämään, vaan siitä tehdään eettinen kategoria, joka vielä kuorrutetaan tieteellisillä tutkimuksilla. Siihen päälle edelleen kaupalliset intressit ja mainostajat, jotka vakuuttavat, että näillä tuotteilla elämäsi on entistäkin onnellisempaa.

Foucault on mielenkiintoinen siksi, että valta liittyy koko elämään. Foucaultin ajattelussa tieto ei ole valtaa, vaan se on kontrollia. Tarvitaan tietoa, jotta voidaan kontrolloida. Koulussa tietysti tuotetaan aina vaan hienojakoisempaa luokittelua. Koulu myös kontrolloi ihmisen ruumista (esim missä istut) ja aikaa (tiettynä aikana olet koulussa). Ruumiin ja ajan kontrolli on ehdoton must – jopa lainsäädäntö perustuu siihen, että on lähipetusta. Pitää voida kontrolloida opiskelijan aikaa ja ruumista. Yhtä lailla kontrolloidaan samalla opettajaa – hänenkin pitää olla tietyssä tilassa tiettynä aikana. Foucaultin mukaan on kyse siitä, että sitä enemmän valtaa mitä enemmän voit kontrolloida ihmisen ajan- ja tilankäyttöä.

Nopea ja helppo ratkaisu siihen, että ihmistä kontrolloidaan kouluissa, olisi tietenkin etäopetus. Se poistaisi kokonaan sekä ajan että ruumiin kontrolloin. Opiskelua ei olisi sidottu tiettyyn kellonlyömään tai tiettyyn paikkaan. Toisaalta etäopintojen haittapuolena on ehkä juuri puutteellisen kontrollin vuoksi heikot tulokset. Tarkoitan, että tulokset ovat heikot sen suhteen kuinka moni valmistuu. Koulutuksen talouden näkökumasta on kyse riskisijoituksesta.

Did you enjoy this post? Why not leave a comment below and continue the conversation, or subscribe to my feed and get articles like this delivered automatically to your feed reader.

Comments

No comments yet.

Leave a comment

(required)

(required)