Onko poissa Peter Pan?
“Onko poissa Peter Pan? Onko aika huiskuttaa?” Kaunista ja herkkää … “Katse vanhuksen on lasten kasvoilla kun käännän pään. Ei tulleet ne leikkimään.” Onneksi laulussa on myös ohje: ” Viisaan haltian on kuultu lasten korviin kuiskivan: “se tarinaa jatkaa saa, joka metsäämme puolustaa”.
Tuosta johdannosta päästään kouluun ja kouluun organisaationa. Yleensä kouluista puhutaan metaforina “koulun on kuin vankila” ja siihen se puhe jää ainakin maallikoilta. Asiantuntija puhuvat siitä kuinka oppimiskäsitykset ja aivotutkimus muuttavat koulun. Siihen päälle muutoskonsultit, jotka liimailevat etikettejä entisten pullojen päälle. Sisältö on sama, mutta etiketti on kaunis ja siinä on uusi sana. Ehkä joku huutaa apuun Ivan Illichiä – toivottavasti ei sentään.
Koulua ei meillä tutkita organisaationa ei edes instituutiona. Naapurissa eli Ruotsissa asiat ovat toisin ja esim. Bergin kirja “Skolan som organisation” avaa uutta näkökulmaa. Kyse on siitä, että koulu instituutiona on selkeästi rajattu mm laeilla ja asetuksilla. Koulua organisaationa rajoittavat vain sisäiset käytännöt. Sitten on vielä olemassa vapaata tilaa organisaation ja instituution välissä. Mutta sen sijaan, että kouluissa hyödynnetään vapaata tilaa ne alkavat eri tahojen suulla kritiosida koulua instituutiona.
Tässä vaiheessa voisi huutaa “Tule apuun Peter Senge”. Peter saapuu ja kertoo faktat eli 11 lakia, jotka säätelevät organisaatiota – kouluakin. Joku voisi sanoa “miksi meille aina näin käy, käy…”
1) Tämänpäiväiset ongelmat johtuvat meidän eilispäivän ratkaisuista. Ongelmaa ei siis välttämättä ratkaista vaan se siirtyy muualle. Usein uuden ongelman perineet työntekijät eivät ole tietoisia siitä, että ongelma on aiemmin ratkaistu.
2) Mitä kovemmin taistelet, sitä kovemmin systeemi iskee takasin. Siksi ohje työntekijälle ole nöyrä ja vaikene sillä vaiettu tieto on kultaa.
3) Se paranee juuri ennen sitä, kun suunta muuttuu huonommaksi. Lyhyellä tähtäimellä asiat saadaan aina näyttämään hyviltä.
4) Helpoin ratkaisu johtaa usein siihen, että ongelma on pian taas edessämme.
5) Lääkkeet voivat olla vaarallisempia kuin tauti.
6) Nopeampi onkin hitaampi.
7) Syy ja seuraus ovat usein ajallisesti kaukana toisistaan.
8) Pienet muutokset voivat saada aikaan suuria tuloksia. Mutta niiden tekijöiden löytäminen, joiden “vipuvaikutus” on suurin, on hyvin vaikeaa.
9) Voit säilyttää kakun tai syödä sen. Mutta et voi tehdä molempia yhtä aikaa.
10) Jos jakaa elefantin keskeltä kahtia niin lopputulos ei ole kaksi pientä elefanttia.
11) Ei ole ketään, jota syyttää.
Miksi nuo lait pätevät aina? Ainakin minulle on työelämästä tuttua, että tämänpäiväiset ongelmat johtuvat meidän eilispäivän ratkaisuista. Joku viisas tutkija sanoisi tuon pohjalta, että opettajat ovat fiksoituneet yksittäisiin tapahtumiin. On esim. ongelmaoppilaita, mutta miettiikö opettaja koskaan syitä syvemmältä? Minä taas sanoisin, että opettajille lisää valtaa, että saisivat hyödynnettyä vapaata tilaa.
Ja osataan meillä Suomessakin – kieli vaan on ruotsi. Salo, P. (2002). Skolan som mikropolitisk organisation. En studie i det som skolan är. Åbo: Åbo Akademis förlag. Miksi tuo on niin tärkeä? Väitöskirja on yksi parhaita koskaan kirjoitettuja kasvatustieteen väitöskirjoja. Lisäksi harvoin tutkitaan koulua organisaationa. Mutta yhtä kaikki, yksi lopputulos on, että koululle on tunnusomaista löysät suhteet. Paljon on väkeä mutta mitä yhteistä on esim. historian ja matematiikan opettajalla. Tai esim. koulun siivoojilla ja atk-nörteillä?
Olin paikalla väitöstilaisuudessa.
Alussa Petri esitteli työtään ja totesi seuraavanlaisia asioita. Ensinnäkin, jokainen joka on käynyt koulua on saanut seurata opettajan työskentelyä yhteensä kutakuinkin 10 000 tuntia. Määrä on hirmuinen verrataanpa sitä mihin tahansa ammattiin jossa on asetelmana oppipoika -mestari. Petri kuitenkin huomautti, että opettajan työssä on kuitenkin elementtejä, joista opiskelijat eivät tiedä mitään. Sellaisia elementtejä ovat mm. tuntien valmistelut, kokoukset, opetussuunnitelmatyö ja yleensä kaikki mikä tapahtuu opettajainhuoneessa. Huolestuttavaa on myös, ettei ehkä myöskään rehtori tiedä kaikkea mitä opettajat tekevät.
Salo myös kertoi, että opettajia “rassaa” se, että resursseista päätetään jossain muualla. Mainittakoon esim. luokkakoko. Ihanne voisi olla 20 oppilasta, mutta joku päättääkin, että luokkaan on saatava mahtumaan yhteensä 32 opiskelijaa. Siinä ei pedagogiset argumentit silloin paina mitään.
Salo kertoi myös opettajien jatkuvasta kiireestä. Siksi monet palaverit menevät läskiksi, koska olisi niin kiva puhua muustakin kuin vain työstä, kollegaa kun tapaa enää niin harvoin. Lisäksi tuntuu olevan vallalla käytäntö, jonka mukaan asioista sovitaan esim. kokouksissa, mutta päätöksiä ei koskaan toteuteta. Varsinkin opiskelijoille epäedullisia päätöksiä, opettajat panevat täytäntöön hyvin nihkeästi. Kyse on organisoidusta anarkiasta. Mutta se on ihan hyvä asia, että olemassa tällainen puskuri. Muutenhan koulu poukkoilisi sinne tänne ilman mitään linjaa.
Vastaväittäjä Tiller myös leikki ajatuksella, jonka Petri esitti. Tiller sanoi, että Nokian mainos on hyvä: “Nokia connecting people”. Petrihän oli väittänyt, että koululle on tunnusomaista heikot tai katkenneet yhteydet. Toisaalta koulu on aina se on nyt ja tulevaisuudessa, mutta onko Nokiaa aina?
Sitten näköjään minulla iski väsymys, mutta heräsin vasta kun käsiteltiin sitä miksi opettajat kuvailevat opettajainkokouksia sellaisilla metaforilla kuin: tivoli ja show? Sitten tultiin siihen, että Tiller ihmetteli miksi Petri kuvaa opettajat tiskiräteiksi. Hän oli miettinyt sitä suihkussa aamulla kello 6 väärän palohälytyksen jälkeen. Petrin vastus oli, että se oli opettajien oma kuvaus ja kuvasi sitä, että päättäjät voivat heittää opettajan sivuun kuin tiskirätin. Sitten kun taas on siivottavaa sotkua niin rätti esiin.
Näin teknologian aikana, kun kouluun tunkee jos minkälaista konsulttia ja neuvojaa niin kysyn, että kuka voimaannutta tai valtauttaa opettajat? Valitettavasti tiedän myös vastauksen – ei kukaan.
Did you enjoy this post? Why not leave a comment below and continue the conversation, or subscribe to my feed and get articles like this delivered automatically to your feed reader.
Comments
Uskon avoimuuteen ja ennen kaikkea siihen, että jokainen saa tulkita. Silti on oltava visio ja se on luotava yhdessä. Pelko ja ahdistus ovat voimavaroja, koska mikaan ei ole varmaa
Tarkemman. Luotan opettajiin ja vastustan kehitystä, jossa opettajista tehdään eunukkeja. Koulutan 3 päivän ajan tulevia opettajia – uskon heidän kykenevän ajattelemaan, mutta en halua että heiltakin viedään kyky.
Oma kokemus, on että oikein tehtynä opettaja valtautetaan. Lukuisia esimerkkejä on myös siitä, kun valta viedään ja jäljelle jää vain frankon diktatuuri
Täällä on kyllä niin avaavia kirjoituksia, että oksat pois!
Tuota Peterin toista lakia jäin miettimään (ehkä en ole vielä kokenut tarpeeksi…)
“2) Mitä kovemmin taistelet, sitä kovemmin systeemi iskee takasin. Siksi ohje työntekijälle ole nöyrä ja vaikene sillä vaiettu tieto on kultaa.”
Eikö tästä ole helposti lopputulemana joukko katkeria työntekijöitä? Ja miten avoimuus istuu tähän ohjeeseen?
“Näin teknologian aikana, kun kouluun tunkee jos minkälaista konsulttia ja neuvojaa niin kysyn, että kuka voimaannutta tai valtauttaa opettajat? Valitettavasti tiedän myös vastauksen – ei kukaan.”
Ehkäpä se voisit olla sinä, Jari.
“Opettajien valtauttaminen on haastava tehtävä – koitan ainakin yrittää ;)”
Olen ennenkin ihmetellyt ja nyt ihmettelen vielä enemmän, miksi sinun äänesi ei kuulu opetuksen kehittämistyössä opistolla. Voisit myös olla meidän opettajien puolustusasianajaja :-).
Pohdituttava kirjoitus. Itse uskon että jokaisella pitää olla jokin mihin uskoa. Sitten voi itse voimaantua ja ajan myötä auttaa myös muita voimaantumaan. Muuten jaamme omaa epätoivoa ja ahdistusta, mikä yleensä vain pahentaa tilannetta eikä auta voimaantumaan ketään. Mihin Jari sinä uskot?