Julkinen intiimisyys

Tuollainen otsikon mukainen asia ponnahti esiin yhden ryhmän tuotoksessa. Minua kiinnostaa tuossa erityisesti sana intiimi – joillekin se tarkoittaa henkilökohtaista. Nykyaikana tosin julkisuuteen voi päästä sillä, että julkistaa jotain intiimiä eli henkilökohtaista. Yhtä lailla sitä kautta voi päätyä oikeuteen, jos paljastaa samalla jotain toisen intiimiyttä. Tästä viimeisestä esimerkkinä yksi poliitikko, joka aina hävisi vaalit.

Henkilökohtainen on kauppatavaraa, moni saa sitä kautta rahaa. Osa taas julkaisee intiimejä asioita ilmaiseksi eikä se siltikään kiinnosta ketään. Eikä kaikki edes innostu erilaisista tv-formaateista, joihin sisältyy julkinen intiimisyys.

Toinen hassu sana oli toisen ryhmän tuotos “glokaali”, joka tarkoittaa globaalia ajattelutapaa, mutta samalla lokaalia eli paikallista toimintaa. Usein toiminnalla on kauniit kuoret eli globaali vastuu, mutta itse tekeminen paikallisella tasolla on mitätöntä. Kun glokaali ja julkinen intiimisyys yhdistetään, päädytään siihen, ettet tunne naapuriasi etkä puhu hänen kanssaan saati käy kylässä. Samalla paljastat itsestäsi henkilökohtaisia asioita koko maailmalle ja luet toisten henkilökohtaisia asioita, vaikka he asuisivat toisella puolella maailmaa.

Intimiteetti voidaan myös nähdä salaperäisenä ja mystisenä. Se on jotain mistä meillä ei ole tietoa, se on tuntematon ja siksi niin arvoituksellinen. Jos kaikki on julkista, ei ole enään salaisuuksia ja tilanne on kuin Crocodile Dundeessa: “when we have a problem in Walk-about Creek, we tell Wally; Wally tells everybody else and then there’s no problem.” Eli, kun ei ole salaisuuksia, ei ole myöskään ongelmia. Tuo sama periaate voisi toimia myös vaalirahoituksen suhteen.

Did you enjoy this post? Why not leave a comment below and continue the conversation, or subscribe to my feed and get articles like this delivered automatically to your feed reader.

Comments

No comments yet.

Leave a comment

(required)

(required)