Iso- ja pikkuveli valvoo
Meistä jää digitaalisia jälkiä, kun surffaamme netissä tai kun käymme kaupassa. Viktor Mayer-Schoenberger sanookin, että ennen oli helppoa ja luonnollista unohtaa, mutta maistaminen oli työn ja tuskan takana. Siksi oli valittava tarkoin mitä säilytetään eli mikä on tallentamisen arvoista. Nykyään on toisin, esim. digikuvia ei valikoida vaan ne kaikki tallennetaan. Kuvien valikointi veisi liikaa aikaa. Eikä Googlekaan ymmärrä erotella hakuja vaan tallentaa ne kaikki. Kaikki tallentuu, kosla tallentaminen on halpaa. Mutta millainen on yhteiskunta, joka ei unohda? Elintarvikkeissa on parasta ennen päiväys, mutta informaatio on ikuista. Jos informaatiolla olisi parasta enne päiväys, jonka jälkeen se häviäisi, ei kukaan voisi enään käyttää kyseistä informaatiota.
Montesquieu sanoi, että valtaa on valvottava, jottei sitä käytettäisi väärin. Yksi keino valvoa ovat videokamerat. Webissä tästä ilmiöstä käytetään nimitystä ” Sousveillance”, joka tarkoittaa valvontaa alhaalta päin. Wikipediasta löytyy aiheesta lisää. Tällaista ilmiötä on kehitellyt ja tutkinut Steve Mann, joka on mm kulkenut videokamera mukanaan kaikkialle ja kamera on myös dokumentoinut kaiken. Mann on sitä mieltä, että valvonta on ongelma ainoastaan silloin, kun se on vain harvojen käsissä. Kun kaikki valvovat kaikkea ja kaikkia, ei ongelmaa enään ole. Lisäksi Mann kannattaa sitä, että kaikki valvonta on julkista tai, että se julkistetaan. Kyseessä on eräänlainen kansalaisjournalismi. Esimerkkinä sellaisesta valvonnasta voisi olla Rodney King vuodelta 1991. Hän ajoi ylinopeutta, mutta mitä tapahtui sen jälkeen? Videokamera taltioi poliisien suorittaman pahoinpitelyn ja poliisit joutuivat itse oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.
Video löytyy tuolta: http://www.law.umkc.edu/faculty/projects/ftrials/lapd/kingvideo.html
Oikeudessa poliisit olivat vahvoilla, koska video oli avaintodiste. Kyseinen avaintodiste ei kuitenkaan kertonut juuri mitään siitä mitä tapahtui ennen hakkaamista. Lisäksi videon alku on suttuinen – no amatööri kuvaa huonosti. Poliisi oli vahvoilla, koska kaikki muu aineisto mikä tuli esiin tutkinnan aikana puhui poliisin puolesta. Kaksi matkustajaa antautui poliisille suosiolla, mutta ei King. Häneen ei tehonnut edes sähköshokki eikä toinenkaan sähköisku ja videolla näkyy huonosti, kun King ryntää kohti poliisia. Ryntäyksen kohde säikähtää ja alkaa pamputtaa Kingiä. Televisossa näytettiin tietenkin vain jatko-osa eli alku oli kokonaan leikattu pois, koska kuva oli epäterävä ja suttuinen. Näin kansalle jäi vaikutelma, että poliisit syyttä suotta hyökkäävät jonkun mustan kimppuun. Poliisi vapautettiin syytteistä ja siitä seurasi mellakat, joissa kuoli 54 ihmistä.
Mutta mikä on se yksityisyys, jota pitäisi suojella? Ennen kokonainen suurperhe asui pienessä mökissä, jossa kenelläkään ei ollut omaa huonetta. Puhelinkeskuksen hoitaja tiesi taatusti kaikki kyläläisten asiat ja osasi tarvittaessa myös neuvoa mistä saa pimeän pullon tai taksikyydin. Siihen aikaan yksityisyys oli luksusta. Nyt sekin luksus tarkoittaa, että otetaan toimittaja mukaan piilopirttiin tekemään juttu siitä, kuinka julkkis ei pidä julkisuudesta.
Wolfgang Sofsky on sitäkin huolestuneempi, ainakin kirjassaan Privacy: A Manifesto (Princeton University Press). Sofsky kuvaa juuri sitä kuinka jätämme jälkiä digitaaliseen maailmaan. Meistä jää jälki kun käytämme luottokorttia tai bonuskorttia. Päädymme kameran kuvattavaksi ja meidän sähköpostejamme on mahdollista lukea samoin kuin on mahdollista kuunnella meidän puheluitamme. Sofoskyn mielestä ei ole olemassa jotain sellaista kuin isoveli, joka valvoo. Sen sijaan on olemassa lukuisia valvovia pikkuveljiä. Voisi sanoa, ettemme elä enään sellaisessa yhteiskunnassa, jota Foucault kuvaa. Siellähän tutkitaan, tuomitaan ja rangaistaan. Nyt pyritään myös ennaltaehkäisemään rikoksia – mihin muuhun esim. sormenjälkeä tarvitaan passeissa? Tietysti tehokkaampaa olisi ottaa dna-näyte jokaisesta pikkaisenkin epäilyttävästä henkilöstä.
Politiikassa ei enään pärjää, jos ei vilauta yksityisyyttään. Kun Googleen syöttää “Alexander Stubb” on heti ensimmäinen linkki Stubbin blogiin, jossa hehkutetaan hänen trathlonia. Vastaavasti “Matti Vanhanen” tuottaa tuloksen, jossa ykkösenä on Wikipedia ja kakkosena Suomen keskusta ja pääsepä kympin joukkoon myös Hikipedia, mutta Matin omaa blogia ei löydy – sikäli hänen yksityisyytensä on taattu. Tai löytyihän se, se oli sittenkin se toinen linkki.
Did you enjoy this post? Why not leave a comment below and continue the conversation, or subscribe to my feed and get articles like this delivered automatically to your feed reader.
Comments
No comments yet.
Leave a comment