Tennispohje?

Tasan kaksi viikkoa sitten minulle sattui futsalissa vamma. Olin ihan varma, että nyt kävi pahasti. Sain ikään kuin sähköiskun jalkaani ja pelit loppuivat siihen. Kävely oli hankalaa ja varpaille en enää päässyt. Tuntui samalta kuin akillesjänne olisi katkennut. Laitoin pohkeen hoitoon periaatteella KKK ja soittelin ensineuvoon. Kysyin, että otanko varulta…

Akillesjänne osa 11: vuosi on mennyt sen katkeamisesta

Akillesjänne katkesi 5.10.2015. Siitä tapahtumasta on kulunut jo vuosi. Nyt on hyvä tarkastella sitä, kuinka hyvin se jänne lopulta parani. Yksi mittari paranemisen osalta on päivittäinen toimiminen. Siinä suhteessa ei ongelmia esim. portaissa. Kävelen portaat taas ihan tavallisesti. Pitkään vaivannut outo kantapääkipu on hävinnyt kokonaan. Tosin nestettä se kerää vieläkin,…

Akillesjänne osa 10: Ei ongelmia

Akillesjänteen katkeamisesta on kulunut jo yli 8 kk ja liikuntaa olen harrastanut ilman rajoitteita. Liikuntaa olen harrastanut seuraavasti akillesjänteen katkeamisen jälkeen. jääkiekko 67 kertaa kuntopiiri 37 kertaa futsal 5 kertaa jalkapallo 3 kertaa lenkkeily 1 kerta Akillesjänne on ongelmaton ja vuosi vaivannut kantapääkipu on hävinnyt. Tosin nestettä vasen jalka kerää…

Akillesjänne: ei ongelmia

Päätin laittaa tarinan katkenneesta akillesjänteestäni yhteen pakettiin. Koostin tarinani videoksi, jonka kesto on 1:21 min. Videolla kerron mitä tapahtui missäkin vaiheessa. Artikkelikuva Pixabay. Tallenna

Akillesjänne osa 9: Terveenä takaisin jäille

Tänään on kulunut tasan 5 kuukautta siitä, kun akillesjänne todettiin katkenneeksi ja se laitettiin kipsiin. Akillesjänne tuntuu olevan kunnossa, mutta pohkeesta on voimaa pois, joka näkyy seisoessani varpaillaan yhdellä jalalla. Vasemman jalan kantapää pyrkii väkisin lattiaan ja sinne se lopulta menee. Tosin hyvää harjoitusta tuollainen on. Ja toinen ongelma on,…