Koulutuksen kentällä teoreettista taustaa on etäopetuksen suunnalta. Sieltä onkin löydettävissä kolme erilaista paradigmaa. Keeganin (1999, 55-105) mukaan kaikki kolme suuntausta vaikuttavat yhä etäopetukseen, vaikka teknisesti on edetty kirjeistä ja postilaitoksesta sekä tietokoneisiin että internetiin.  Ensimmäinen suuntaus korostaa oppijan riippumattomuutta. Nykyaikaisin termein kyse on itseohjatusta oppimisesta tai itseohjautuvasta oppimisesta. Opiskelijan pitää voida säätää sitä, missä ja milloin hän päättää oppia. Hän päättää myös siitä, mitkä ovat hänen opiskelunsa tavoitteet. Opettajan tehtävä on henkilökohtaistaa opetus sekä menetelmien että sisällön osalta. Tällä suuntauksella on mielenkiintoisia yhtymäkohtia muun muassa autodidaktiikkaan, jolloin opiskelija opettaa itse itseään. Kärjistäen voisi todeta, että tämä suuntaus jättää opiskelijan oman onnensa nojaan.

Toinen suuntaus korostaa sisältöä. Keegan käyttää nimitystä ”Industrialization of education”, mikä viittaa etäopetuksen mekanisoitumiseen ja standardoimiseen. Suuntauksen kehitteli Otto Peters, jonka mukaan etäopetusta ei voitu toteuttaa samalla tavoin kuin perinetistä luokkahuoneopetusta. Mallia Peters haki teollisuuden prosesseista, jotka hänen mukaansa soveltuvat loistavasti myös etäopetukseen ja -opiskeluun. Petersin mukaan luokkahuoneopetus oli verrattavissa lähinnä esiteolliseen tuotantovaiheeseen. Muutenkin perinteiset opetuksen tutkijat olivat kiinnittäneet liikaa huomiota suullisesti välitettyyn opetukseen. Peters kehuu kuinka etäopetuksessa opetetaan massoja. Tämän keskittämisen hyöty on samaa luokkaa kuin teollisuudessa siirryttäessä käsityöstä massatuotantoon. Lisäksi työnjako noudattaa teollisuudesta tuttuja malleja. Opettajan roolikin jakautuu ainakin kolmeen osaan, eli sisällön tekijään, arvioijaan ja opiskelijan tukijaan. (Keegan 1999, 77-84.) Tämä malli toimii, jos em roolit ovat mukana. Usein käy kuitenkin niin, että oletetaan pelkän sisällön riittävän. Mitäpä se opiskelija muuta tarvitsee kuin parhaimman mahdollisen sisällön?

Kolmas suuntaus korostaa vuorovaikutusta ja interaktiota. Tämä suuntaus hallitsee tällä hetkellä suomalaista verkkopedagogiikkaa. Malli kaksisuuntaiseen kommunikaatioon tulee kuitenkin niinkin kaukaa kuin kirjeopetuksesta. Kansainvälisesti tunnetut alan pioneerit ovat ruotsalaiset Booth ja Holmberg. Suuntaus painottaa vuorovaikutusta tarvetta motivaation säilyttämiseksi. Sisällön osalta suuntaus tarkoittaa, että oppimateriaali tehdään sellaiseksi, että se houkuttelee keskustelemaan ja ottamaan kantaa. Sisältö ei saa olla kyseenalaistamatonta elämysköyhää faktaa. (Keegan 1999, 89-104.) Tätä sovelletaan usein siten, että lyödään ryhmä kasaan. Laitetaan paketin päälle taikasanat dialogi ja yhteisöllisyys. Sitten ryhmän voikin jättää heitteille.

Lähde: Keegan, D. (1999). Foundations of distance education. (Third edition). Routledge: London and New York.

Paikalla oli myös opettajia, mutta kukaan ei älähtänyt. Uutta lakia sorvataan ja sen mukaan tekijänoikeus syntyisi jatkossakin tekijälle, mutta työnantajalla olisi teoksen luojan kanssa rinnakkainen käyttöoikeus. Työnantaja saisi oikeuden käyttää työ- tai virkasuhteissa luotuja teoksia korvauksetta myös työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen. Ei muuta kuin tallennetaan opettajan opetus nauhalle (lähioikeudet) jolloin saadaan siihen oikeus ja lopuksi tietysti oikeus hänen tekemäänsä materiaalin. Tämähän on työnantajan unelma – potkitaan väki pellolle ja silti opetus pyörii aina vaan. Siinä selitys siihen miksi otan materiaalini pois työnantajan ulottuvilta mahdollisimman pian. Opiskelijat sitä materiaalia tarvitsevat – eikä työnantaja

Itse olen ollut vapaan oppimateriaalin kannattaja ja koittanut laittaa materiaalia avoimeen jakoon. Viime aikoina olen kuitenkin muuttunut epäilevämmäksi. Siinä vaiheessa, kun työnantaja alkaa puhua , että laitapas Jari sun materiaalit Creative Commons lisenssin alle niin syntyy epäluulo. Kun samaan aikaan lainsäätäjä suunnittelee työntekijän päänmenoksi vastaavia toimia – tai oikeastaan vielä pahempia niin vielä suurempi on epäilys. Kun omalla työpaikalla työntekijätkin alkavat kallista kahden edellä mainitun suuntaan, olen vieläkin epäilevämpi. Vastakkainasettelu työnantaja ja työntekijän välillä ei ole ohi. En luota päättäjiin eli tuollainen laki voisi mennä läpi – joku sanoisi, että valitettavasti.

Tässä yhteydessä tekisi mieleni puuttua myös talkoot ilmiöön eli vapaaehtoistyöhön. Osa tekee töitä palkatta ja osa saa työstään rahaa. Jääköön se toiseen kertaan vaikka lähes samasta asiasta on kyse.

Päivän aivot löytivät – yllätys, yllätys opetushallituksesta. Lauri Kurvonen oli vedossa niin kuin van ykkösketjun sentteri voi olla. Kiva kuulla, että joku on perustellusti eri mieltä ja esittää hyviä argumentteja. Kurvosen innoittama aloin jo miettiä kuinka ihmiset tuottavat materiaalai suurille toimijoille kuten Yle ja maakuntalehdet. Sitten Yle ja maakuntalehdet myyvät meille siitä syntyvän tuotteen. Toimittajille potkut ja silti mediamylly jauhaa. Niin ja joku käärii rahat, kun toiset maksavat siitä, että saavat tehdä töitä ilmaiseksi. Tässä vaiheessa Marx kääntyi haudassaan.

Terminä julkinen on hankala. Se mielletään helposti siten, että onkin kyse oikeuksista. Henkilöllä on oikeus tulla koulun alueelle, henkilöllä on oikeus tulla luokkaan ja opettajanhuoneeseen. Eikä oikeus ole kertaluonteinen vaan jatkuva. Ja kun ollaan paikalla niin oikeuksia kertyy lisää. Jos koulu on julkinen tila ja opettaja suorittaa julkista tehtävää, voidaan häntä myös kuvata ja videoida.

Se mikä ihmetyttää on, että laissa puhutaan opetuksen julkisuudesta eli lähinnä opettajasta ja opetussuunnitelmasta. Lain mukaan opiskelu ei olisikaan julkista, mutta miten käytännössä erottaa julkinen opetus ja ei julkinen opiskelu? Opettaja voi kaivaa takataskustaan tekijänoikeudet ja sillä tavoin hän voi säädellä omia oikeuksiaan kuten esim opetuksensa lähioikeuksia. Opiskelijalle ei tässä tunnu jäävän mitään oikeuksia. Tämä näkyy erityisesti, kun on kyse netistä. Opiskelusta tulee silloin julkista. Se ei välttämättä ole paha asia, mutta silloin se on ongelma, jos opiskelija ei saa itse päättää.

Usein opiskelija on pakotettu kirjautumaan erilaisiin paikkoihin, jotta saisi opintonsa suoritettua. Sekin on ok, jos muistetaan yksityisyyden suoja. Nykyään näyttää tosin olevan tavallista, ettei missään näy tietosuojaselostetta tai rekisteriselostetta. Opiskelusta näyttääkin tulevan iSpyn seuraava kohde.

http://www.jarisarja.fi/ispy-ja-neljas-vallan-mahti/

No palkka oli silti koskematon eli ulosottoviranomainen oli oikeassa. Ihan vittuillessani maksoin Mikkelin kaupungille uudestaan sen 23 ekua, jota ulosoton kautta perivät ja sitä rahaa ei vieläkään ole tullut takaisin. Ilmeisesti heille raha kelpaa :)

itunesin kautta on tullut ostettua vähän kaikkea, mutta nyt se lakkasi toimasta. Ilemisesti raha ei kelpaa, joten olkoon se paska mun puolesta. Muualle raha kelpaa hyvin ja maksan sinne.

No ulosmittaus suoritetaan tosin vasta maanantaina kello 11 eli onhan silloin aamusta kaksi tuntia aikaa esitellä kuittia tai sitten neuvotella samanlainen diili kuin Jukureilla eli saan sen 24 ekua takas ja vielä mainoksen pipooni ja käteistä rahaa yhden kymmenesosan tuosta 24 euron summasta. Toisaalta en taida viitsiä vaivautua, viekööt tuon mun huonomman maalivahdin mailan – se makso uutena 75 ekua ja on vähän pelattu.

Vähän epäilyttää myös Soneran nettiyhteys. Useamman kerran viikossa joutuu nimittäin käyttämään boksista virran pois, jotta saisi nettiyhteyden takaisin – se vaan katkeaa itsestään.

Mutta osasi Hollo kirjoittaa myös tieteestä. Ja hyvä niin, koska nykyään kasvatuksen ja kasvatustieteen nimissä julkaistaan täyttä sontaa. Kaikenlaista tyrkytetään, koska kuten Juice laulaa ”toinen ostaa vaan koska toinen myy”. Hollo tosin sanoo sen paremmin ”Sen asiana ei ole tyrkyttää mitään uutta käyttäytymis- tai suuntautumistapaa, van pyrkiä toteamaan, mitä todellisuudessa ilmenee. Se siis ei ole mikään taito-oppi, se ei sommittele mitään määräyksiä vaan selvittelee lakeja. Se ei tähtää tulevaisuuteen vaan pysyttelee nykyisyyden ja menneisyyden piirissä”. (Hollo 24-25.) Kasvatustieteen on oltava objektiivinen eikä subjektiivinen. Sen on oltava kokemusperäinen eikä spekulatiivinen. Se on realistinen eikä idealistinen.

Kasvatustieteeksi ei kelpaa mikä tahansa mielipide tai projekti. Tosin Hollo huomauttaa: ”Syvempi perehtyminen kasvatuksen maailmaan erikoisluonteeseen saattaa tehdä ilmeiseksi, ettei sitä koskevan ajatustyön sovi noudattaa ns. puhtaasti tieteellistä suuntaa, koska niin menetelleen syrjäytyy se, mikä kasvatukselliselta kannalta on kaikkein tärkeintä. (Hollo 28) Ei eipä löydy kasvatuksen teoria eksaktista tieteestä – jos uskomme Holloa. Mieleni tekee uskoa Holloa, toisaalta kvalitatiivinen tutkimus suoltaa sontaa, jonka vuoksi hakisin kasvatuksen teoriaa nimenomaan eksaktin tieteen puolelta.

Teoriasta Hollo sanoo Goethen sanoin, ”Harmaata, rakas ystävä, on aina teoria, ja viheriä on elämän kultainen puu”. Hän jatkaa, että usein on painotettu käytännön kasvatustyötä. Teoria on jäänyt taka-alalle. Hollo kuitenkin huomauttaa, että yksityisten tosiasioiden havaitseminen ja kuvaaminen ei riitä. Kasvatus ei ole vain läjä lukemattomia yksittäistapauksia. Hollo käy myös läpi käsitteen teoria etymologista taustaa. Kreikkalaisten sana theoría tarkoitti alun perin katselemista, näkemystä ja katselemisesta koituvaa iloa. Sitten Hollo hyppää jo siteeraamaan Kantia ”käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä ja […]havainnot ilman käsitteitä ovat sokeita.”

Hollo kirjoitti kirjan ennen kuin oli olemassa oma itsenäinen kasvatustiede. Siksi onkin tarkasteltava erityisesti sitä kuinka Hollo kirjoittaa tieteestä ja teoriasta. Hollo puhuu sovelletusta teoriasta. Jollakin tieteenalalla on teoria, jota sovelletaan kasvatusopin piirissä. Se on ikään kuin tuontitavaraa, jonka varaan ei kasvatuksen teoriaa voi rakentaa. Usein tällaiset tuontitavaraviritykset ovat varsin keinotekoisia. Ennen se oli ymmärrettävää, koska kasvatusopilla ei ollut tieteen kentässä jalansijaa. Siksi esim. yliopistostatuksen saaneet tieteenalat pääsivät sanelemaan kehityksen suuntaa. Jopa talous ja taide pääsivät sanelemaan, vaikkei niillä olisi ollut tieteellistä statusta.

Mitä kasvatustieteelle kuuluu tänään? Se on tiede, tosin nykyään lähes kaikki haluavat yliopistostatuksen. Mutta edelleenkin kasvatustiede lainaa, se lainaa tosi ahkerasti muilta. Tosin mielestäni riittäisi, jos se lainasi vain sosiologialta. Lainaaminen on niin rajua, että siinä on jo unohtunut se perusasia eli mitä kasvatus on? Onko kasvatus edes mahdollista nykyään? Sekin on nykyaikaa, että kasvatuksen maailman työnnetään milloin mitäkin ratkaisua. Joidenkin mielestä tietokoneet ja internet ovat ratkaisu, vaikka niillä ei olisi kasvatuksen kanssa mitään tekemistä.

Jääkiekkoliitolta kysyin viime vuonna samaa asiaa, koska maksoin sinne muistaakseni 25 ekua. Ei ollut pakko ottaa lehteä, joten lisenssi oli halvempi. Jääkiekkoliitosta ei koskaan vastattu, ehkä heillä oli kiire järkätä maajoukkueen pelaajille juhlia tai sitten etsivät maajoukkueelle uutta valmentajaa, joka samalla voisi valmentaa jotain SM-liigajoukkuetta.

Harrastaja maksaa aina varusteista ja vuoroista ja päälle vielä käsittämättömät lisenssimaksut. Mihin menevät sitten kuntien ja yritysten mainosmarkat – tietenkin huippu-urheiluun eli huippu-urheilija syö minunkin ruokapöydässäni.

Kun on saatu em tavalla aikaiseksi ongelma on vuorossa seuraava vaihe. Sen vaiheen nimi on paineen helpottaminen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ongelmaa ratkaista vaan sitä turrutetaan. Vähän sama kuin ottaisi alkoholia stressiin. Hetkeksi stressi vähenee, mutta seuraavalla kertaa tarvitaan enemmän alkoholia. Taustalla ongelma kasvaa kasvamistaan samalla kun kenotekoisesti turrutetaan ongelman olemassaolo.