Mitä sitten tilalle, jos sosiaalinen on huono käsite. Mielestäni paremmin sitä kuvaisi käsite omaehtoinen media! Jup, kuka pässi nimesi sen sosiaaliseksi mediaksi? Kysehän on siitä, ettei minun tarvitse alistua Ylen tuottamaan ohjelmatarjontaan. Lisäksi telkkari keskeyttää aina mainoksilla, ainakin MTV3 keskeyttää. Jos media on omaehtoinen, päätän itse haluanko mainosta (klikkaan tai tilaan uutiskirjeen tai laitan kirjainmerkkeihin tai sitten tilaan uutissyötteen). Päätän itse mitä blogeja luen ja kommentoin. Yhtä lailla päätän itse kirjoitanko blogia, päivitänkö statusta, lisäänkö Deliin kirjainmerkin. Päätän itse jaanko kuvat koko maailmalle Flickrin kautta. Päätän myös itse mitkä oppimateriaalit julkaisen koko maailmalle. Minä sen päätän – se tuntuu hyvälle ja oikealle.

Omaehtoinen media on hyvä. Ainakin se on parempi kuin narsistinen media, jossa käyttäjät kertovat itsestään eli tässä mun mielipide, nyt minä olen täällä ja huomenna tuolla. Ja tästä linkistä minä muuten tykkään ja oletteko huomanneet, että sain taas uusia kavereita, jotka tykkäävät minun mielipiteistä.  Joskus 1980-luvulla puhuttiin, että ihmiset ovat narsisteja, koska he muokkasivat kehoaan eli kävivät salilla. Silloin piti tuoda esiin fysiikka. Nyt olemme huonokuntoisempia ja tuomme esiin ajatuksiamme.

Omaehtoinen on jotain mikä tulee sosiaalisen median jälkeen. Tosin tuo omaehtoinen on tärkeä laina aikuiskoulutuksen puolelta – ne tekee kaiken siellä hyvin. Oikeastaan kaikki mistä koulua syytetään on jo aikuiskasvatuksen puolella.  Minulle, joka en ole tippaakan sosiaalinen, nämä sosmedian kanavat ovat helppoja. Näissä ei tarvitse missään vaiheessa olla sosiaalinen – paukutat vaan omia mielipiteitä ja se on siinä. Lisäsi jokaisen median saa kiinni. Mehän ei olla vielä edes puhuttu siitä kuinka musiikkia tungetaan kaikkialle – ihana hiljaisuus tai luonnon äänet tungetaan täyteen musaa – yök!

Ja vähän vaisua tuntuu olevan suomalaisten into kirjoittaa blogeja. Meitä narsisteja on vain 3 %, ainakin jos tilastokeskusta on uskominen.

Paikalla oli myös opettajia, mutta kukaan ei älähtänyt. Uutta lakia sorvataan ja sen mukaan tekijänoikeus syntyisi jatkossakin tekijälle, mutta työnantajalla olisi teoksen luojan kanssa rinnakkainen käyttöoikeus. Työnantaja saisi oikeuden käyttää työ- tai virkasuhteissa luotuja teoksia korvauksetta myös työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen. Ei muuta kuin tallennetaan opettajan opetus nauhalle (lähioikeudet) jolloin saadaan siihen oikeus ja lopuksi tietysti oikeus hänen tekemäänsä materiaalin. Tämähän on työnantajan unelma – potkitaan väki pellolle ja silti opetus pyörii aina vaan. Siinä selitys siihen miksi otan materiaalini pois työnantajan ulottuvilta mahdollisimman pian. Opiskelijat sitä materiaalia tarvitsevat – eikä työnantaja

Itse olen ollut vapaan oppimateriaalin kannattaja ja koittanut laittaa materiaalia avoimeen jakoon. Viime aikoina olen kuitenkin muuttunut epäilevämmäksi. Siinä vaiheessa, kun työnantaja alkaa puhua , että laitapas Jari sun materiaalit Creative Commons lisenssin alle niin syntyy epäluulo. Kun samaan aikaan lainsäätäjä suunnittelee työntekijän päänmenoksi vastaavia toimia – tai oikeastaan vielä pahempia niin vielä suurempi on epäilys. Kun omalla työpaikalla työntekijätkin alkavat kallista kahden edellä mainitun suuntaan, olen vieläkin epäilevämpi. Vastakkainasettelu työnantaja ja työntekijän välillä ei ole ohi. En luota päättäjiin eli tuollainen laki voisi mennä läpi – joku sanoisi, että valitettavasti.

Tässä yhteydessä tekisi mieleni puuttua myös talkoot ilmiöön eli vapaaehtoistyöhön. Osa tekee töitä palkatta ja osa saa työstään rahaa. Jääköön se toiseen kertaan vaikka lähes samasta asiasta on kyse.

Päivän aivot löytivät – yllätys, yllätys opetushallituksesta. Lauri Kurvonen oli vedossa niin kuin van ykkösketjun sentteri voi olla. Kiva kuulla, että joku on perustellusti eri mieltä ja esittää hyviä argumentteja. Kurvosen innoittama aloin jo miettiä kuinka ihmiset tuottavat materiaalai suurille toimijoille kuten Yle ja maakuntalehdet. Sitten Yle ja maakuntalehdet myyvät meille siitä syntyvän tuotteen. Toimittajille potkut ja silti mediamylly jauhaa. Niin ja joku käärii rahat, kun toiset maksavat siitä, että saavat tehdä töitä ilmaiseksi. Tässä vaiheessa Marx kääntyi haudassaan.

Terminä julkinen on hankala. Se mielletään helposti siten, että onkin kyse oikeuksista. Henkilöllä on oikeus tulla koulun alueelle, henkilöllä on oikeus tulla luokkaan ja opettajanhuoneeseen. Eikä oikeus ole kertaluonteinen vaan jatkuva. Ja kun ollaan paikalla niin oikeuksia kertyy lisää. Jos koulu on julkinen tila ja opettaja suorittaa julkista tehtävää, voidaan häntä myös kuvata ja videoida.

Se mikä ihmetyttää on, että laissa puhutaan opetuksen julkisuudesta eli lähinnä opettajasta ja opetussuunnitelmasta. Lain mukaan opiskelu ei olisikaan julkista, mutta miten käytännössä erottaa julkinen opetus ja ei julkinen opiskelu? Opettaja voi kaivaa takataskustaan tekijänoikeudet ja sillä tavoin hän voi säädellä omia oikeuksiaan kuten esim opetuksensa lähioikeuksia. Opiskelijalle ei tässä tunnu jäävän mitään oikeuksia. Tämä näkyy erityisesti, kun on kyse netistä. Opiskelusta tulee silloin julkista. Se ei välttämättä ole paha asia, mutta silloin se on ongelma, jos opiskelija ei saa itse päättää.

Usein opiskelija on pakotettu kirjautumaan erilaisiin paikkoihin, jotta saisi opintonsa suoritettua. Sekin on ok, jos muistetaan yksityisyyden suoja. Nykyään näyttää tosin olevan tavallista, ettei missään näy tietosuojaselostetta tai rekisteriselostetta. Opiskelusta näyttääkin tulevan iSpyn seuraava kohde.

http://www.jarisarja.fi/ispy-ja-neljas-vallan-mahti/

No palkka oli silti koskematon eli ulosottoviranomainen oli oikeassa. Ihan vittuillessani maksoin Mikkelin kaupungille uudestaan sen 23 ekua, jota ulosoton kautta perivät ja sitä rahaa ei vieläkään ole tullut takaisin. Ilmeisesti heille raha kelpaa :)

itunesin kautta on tullut ostettua vähän kaikkea, mutta nyt se lakkasi toimasta. Ilemisesti raha ei kelpaa, joten olkoon se paska mun puolesta. Muualle raha kelpaa hyvin ja maksan sinne.

Vuonna 1996 valvoin kaksi viikkoa, jotta saisimme aikaiseksi jotakin, joka helpottaisi opettajan työtä. Nyt on kulunut yli kymmenen vuotta enkä vieläkään tajua miten internet helpottaa opettajan työtä. Ensin pidät lähiopetuksen, jonka samalla laitat verkkoon etäopetuksena ihan livenä. Koska kaikki eivät ole paikalla laitat sen vielä nauhalle. Lisäksi osa haluaakin suorittaa verkkokurssina, joten teen koko paketista verkkokurssin, jossa materiaali ja tehtävät ja nauhoitteet. Näin 45 v en jaksa enää valvoa koko yötä vaan stoppi tulee jo kello kolme yöllä – tosin joskus jopa kello 1.

Tosin olihan aikaa tuossa välissä. Silloinkin luvattiin milloin mitäkin. Kun käytät tätä ohjelmaa niin kaikki on helppoa ja kätevää. Ei kuitenkaan täydellistä ohjelmaa löytynyt vaan sellaisia puolivirityksiä. Ohjelma teki jotakin hyvin ja loput ei sitten millään. Vielä pahempaa seurasi, kun talo lähti kehittämään omia ohjelmia. Yks kaks olenkin asiakkaan ja työantajan välissä. Ei toimi ohjelma ei – koulukaverini sanoi, että heillä vastaavassa tilanteessa luvattiin asiakkaalle jotain hyvitystä. Meillä työntekijä pantiin mankelin läpi – laiska tyhmä ja saamaton laulaisi varmaan joku yhtye.

Laite toimi ja musa oli elämys. Kiva kuunnella, kun ei ollut mahdollista vaihtaa kappaletta. Nykyisin musa on usein sitä, että kappaleita hypitään yli. Pitää saada vaan parhaat ja pahimmillaan soitetaan aina vaan vähän alkua. Nykyään kaiken on oltava nopeaa – musiikista ei enään nautita. Lisäksi sama minkälaisen albumin joku julkaisee, koska ei sitä kukaan kuitenkaan kuuntele järjestyksessä. Pahimmillaan siitä poimitaan vaan yksi kappale omaan musiikkikokoelmaan. Tai no ehkä joku poimii vaan pelkän intron.

Ruuan suhteen maailmalla leviää ilmiö slow food. Se), on kansainvälinen liike, joka on vastareaktio nopeusilmiölle. Slow Foodin perusti Carlo Petrini vuonna 1986. Punainen vaate liikkeelle on esim. McDonalds ja mikroaaltouuni. Liikkeen kulmakiviä ovat ruuan suhteen hyvää – puhdasta – oikeudenmukaista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt ilmiö Slow Society, joka on avunhuuto ja samalla vaihtoehto lyhytnäköisyydelle. Kyse on kestävästä yhteiskunnasta, jossa eletään hitaasti.

Viime viikolla DNt paljasti, ettei Ruotsin tunnetuin bloggaaja Isabella Löwengrip tienaa niin paljon kuin hän väittänyt. NN kävi kurkkaamassa Isabellan yrityksen tilinpäätöstä, jonka mukaan hän ei tienaakaan 300.000 – 400.000 kruunua kuukaudessa. Ehkä Isabella oli valehdellut tai sitten ei. Toisaalta kuka kiinnostuisi tavallisesta blogista – ei ainakaan media, eikä mainostajat. Nextopia jyrää!

Levy-yhtiö Racing Junior sai 19 kruunua kun heidän levyjä oli soitettu 55 100 kertaa eli 0,0003 kruunua per kuuntelu. Näyttäkin siltä, että samat levy-yhtiöt, jotka haastoivat The Pirate Bayn oikeuteen, koska halusivat suojella omien artistien oikeuksia, ovatkin nyt myyneet heidän levyt halpaan hintaan Spotifylle. Samma he ovat ostaneet osakkeita Spotifylta, joiden arvo on noustt huimaa vauhtia. Eli miten se meni “lampaat laihtuu ja paimenet lihoo”.

Magnus Ugglan kärkevän blogikirjoituksen kirvoittajana oli hänen saamansa tulot Spotifyltä. Ugglan mukaan katumuusikko tienaa saman päivässä kuin hän puolessa vuodessa Spotifyn kautta. Spotify oli liian hyvä ollaakseen totta eli kaikki voisivat kuunnella musiikkia ilmaiseksi ja laillisesti. Pirate Baytä ei enään tarvittaisi, eikä enään olisi laitonta musiikkia. Vielä eneäämän Uggla suuttui, kun hän luki lehdesä Sony Musicin ostaneen 30 000 kruunulla 6 % osuuden Spotifystä. Suuttumusta lisäsi se, että Spotifyn arvoksi on arvioitu 2 miljardia kruunua. Sony Musicin kauppa on huippuedullinen, mutta artisti ei vaan tunnu pääsevän samanlaisin sopimuksiin. Ja sekös se hatuttaa Magnusta.

Ja suuttumus sen kuin jatkuu. Ugglan mukaan Sony Music oli yksi niistä, jotka haastoivat The Pirate Bayn oikeuteen. Nyt sitten Sony Music tekee samaa kuin Pirate Bay, mutta ei avoimesta vaan salassa.

Spotify on ollut myös paljon esillä sen tiimoilta, että iPhonelle on jo pitkään ollut sovellus. Apple ei kuitenkaan ole sitä hyväksynyt. Syynä tietenkin se, että Applella on iTunes.

Henkilökohtainen on kauppatavaraa, moni saa sitä kautta rahaa. Osa taas julkaisee intiimejä asioita ilmaiseksi eikä se siltikään kiinnosta ketään. Eikä kaikki edes innostu erilaisista tv-formaateista, joihin sisältyy julkinen intiimisyys.

Toinen hassu sana oli toisen ryhmän tuotos “glokaali”, joka tarkoittaa globaalia ajattelutapaa, mutta samalla lokaalia eli paikallista toimintaa. Usein toiminnalla on kauniit kuoret eli globaali vastuu, mutta itse tekeminen paikallisella tasolla on mitätöntä. Kun glokaali ja julkinen intiimisyys yhdistetään, päädytään siihen, ettet tunne naapuriasi etkä puhu hänen kanssaan saati käy kylässä. Samalla paljastat itsestäsi henkilökohtaisia asioita koko maailmalle ja luet toisten henkilökohtaisia asioita, vaikka he asuisivat toisella puolella maailmaa.

Intimiteetti voidaan myös nähdä salaperäisenä ja mystisenä. Se on jotain mistä meillä ei ole tietoa, se on tuntematon ja siksi niin arvoituksellinen. Jos kaikki on julkista, ei ole enään salaisuuksia ja tilanne on kuin Crocodile Dundeessa: “when we have a problem in Walk-about Creek, we tell Wally; Wally tells everybody else and then there’s no problem.” Eli, kun ei ole salaisuuksia, ei ole myöskään ongelmia. Tuo sama periaate voisi toimia myös vaalirahoituksen suhteen.

Kun johto, joka nykyään on kaikkialla paisutettu, ostaa muutoksen alkaa sanelu. Asiat esitetään oppimisen näkökulmasta. Jos kieltäydyt oppimasta, valmentaudut sellaista organisaatiota varten, jota ei enää ole olemassa. Samaan aikaan esitetään useita vaatimuksia käyttää milloin mitäkin ohjelmaa ja menetelmää. Oikeasti se on VALTA, joka käskee. Muutoksen huumassa valta kuulostaa kuitenkin kehittämisen käskyltä. Ja mikäs on käskiessä, kun tietotyöntekijä ei enää käytä aivojaan. Tietotyö on pilkottu taylorismin hengessä pieniin palasiin verkostoihin ja pooleihin.

Kaikki muutoskauppiaat eivät kuitenkaan onnistu. Parhaiten onnistuvat ne, jotka viittaavat teoriapohjaan. Muutoksella on ikään kuin tieteellinen pohja. Veturiksi on hyvä saada joku akateeminen henkilö, mieluiten professori. Hätätilassa käy kotimainen tohtori ja vielä suuremassa hätätilassa kirjan kirjoittanut henkilö. Veturin tehtävänä on heimon johtaminen.

Seth Godinin mukaan ihminen kuluu johonkin heimoon eli yhteisöön. Lisäksi jokainen yhteisö tarvitsee johtajan, joka näyttää yhteisölle suunnan. Johtaja voi tosin johtaa heimonsa tuhoon. Tuhon tietä heimon johtaja kulkee jos hän toteuttaa seuraavaa:

1. ei opi virheistä
2. asettaa yhteisön jäseniä toisiaan vastaan
3. unohtaa, että heimolla on omaakin elämää. Heimo ei ole pelkästään johtajan jatke.

Lyhyesti sanottuna Godin puhuu siitä, että huutamisen aika on ohi. Enää ei toimi se malli, että yritetään tavoittaa kaikki ja keskeytetään heidät. Tätä mallia edustaa puhtaimmillaan televisio. Se ei kuitenkaan ole enää tehokas, vaan ärsyttää ihmisiä. Tehokkaampaa on luoda tai kehittää heimo eli yhteisö myytävän tuotteen tai palvelun ympärille. Yksi heimo on selkeästi Harley Davidson, joillakin on sellainen moottoripyörä ja toisilla taas ei. Jos joku kuuluu heimoon niin hänelle ei ole olemassa muita moottoripyöriä. Tai tietokonemaailmassa on Apple-ihmisiä, joille Apple on kaikki kaikessa. Applen kannettavat hallitsevatkin yli 90 % osuudella kalliiden kannettavien tietokoneiden markkinoita. Jollain keinoin on johtajankin erotuttava. Kokonaisuutena Applen osuus kannettavista tietokoneista on alle 10 prosenttia.

Miksi ihminen sitten liittyy heimoon, jos se tietää vain rahanmenoa? Johto haluaa erottua ja onhan se hienoa, kun voi osoittaa suuntaa. Eikä valtaa tarvitse enää käyttää,  on vain kehitystä. Kaikki on vaatimusta oppia ja sopeuta ennen muita. Ja tästähän kirjoitti bestsellerin Spencer Johnson eli “Kuka vei juustoni”. Tosin Spencer ei liene sen kirjan jälkeen enää etsinyt uutta juustoa ja miksi olisi, kun vanha tuottaa rahaa.

Entä heimon jäsenet? Durkheim kirjoitti kollektiivisesta kiihkosta “Ihmisestä tuntuu, että hän on vieraiden voimien vallassa, voimien jotka vievät hänet mukanaan, joita hän ei voi hallita … hän menettää kiinnostuksensa itseensä, hän unohtaa itsensä, hän omistautuu kokonaan yhteiselle asialle”. Weber taas kirjoitti karismasta: “Karismaattinen johtaja rikkoo perinteet, vie seuraajansa ylevään seikkailuun ja saa heidät kokemaan sisäisen uudestisyntymisen.”