Paikalla oli myös opettajia, mutta kukaan ei älähtänyt. Uutta lakia sorvataan ja sen mukaan tekijänoikeus syntyisi jatkossakin tekijälle, mutta työnantajalla olisi teoksen luojan kanssa rinnakkainen käyttöoikeus. Työnantaja saisi oikeuden käyttää työ- tai virkasuhteissa luotuja teoksia korvauksetta myös työ- tai virkasuhteen päättymisen jälkeen. Ei muuta kuin tallennetaan opettajan opetus nauhalle (lähioikeudet) jolloin saadaan siihen oikeus ja lopuksi tietysti oikeus hänen tekemäänsä materiaalin. Tämähän on työnantajan unelma – potkitaan väki pellolle ja silti opetus pyörii aina vaan. Siinä selitys siihen miksi otan materiaalini pois työnantajan ulottuvilta mahdollisimman pian. Opiskelijat sitä materiaalia tarvitsevat – eikä työnantaja

Itse olen ollut vapaan oppimateriaalin kannattaja ja koittanut laittaa materiaalia avoimeen jakoon. Viime aikoina olen kuitenkin muuttunut epäilevämmäksi. Siinä vaiheessa, kun työnantaja alkaa puhua , että laitapas Jari sun materiaalit Creative Commons lisenssin alle niin syntyy epäluulo. Kun samaan aikaan lainsäätäjä suunnittelee työntekijän päänmenoksi vastaavia toimia – tai oikeastaan vielä pahempia niin vielä suurempi on epäilys. Kun omalla työpaikalla työntekijätkin alkavat kallista kahden edellä mainitun suuntaan, olen vieläkin epäilevämpi. Vastakkainasettelu työnantaja ja työntekijän välillä ei ole ohi. En luota päättäjiin eli tuollainen laki voisi mennä läpi – joku sanoisi, että valitettavasti.

Tässä yhteydessä tekisi mieleni puuttua myös talkoot ilmiöön eli vapaaehtoistyöhön. Osa tekee töitä palkatta ja osa saa työstään rahaa. Jääköön se toiseen kertaan vaikka lähes samasta asiasta on kyse.

Päivän aivot löytivät – yllätys, yllätys opetushallituksesta. Lauri Kurvonen oli vedossa niin kuin van ykkösketjun sentteri voi olla. Kiva kuulla, että joku on perustellusti eri mieltä ja esittää hyviä argumentteja. Kurvosen innoittama aloin jo miettiä kuinka ihmiset tuottavat materiaalai suurille toimijoille kuten Yle ja maakuntalehdet. Sitten Yle ja maakuntalehdet myyvät meille siitä syntyvän tuotteen. Toimittajille potkut ja silti mediamylly jauhaa. Niin ja joku käärii rahat, kun toiset maksavat siitä, että saavat tehdä töitä ilmaiseksi. Tässä vaiheessa Marx kääntyi haudassaan.

Terminä julkinen on hankala. Se mielletään helposti siten, että onkin kyse oikeuksista. Henkilöllä on oikeus tulla koulun alueelle, henkilöllä on oikeus tulla luokkaan ja opettajanhuoneeseen. Eikä oikeus ole kertaluonteinen vaan jatkuva. Ja kun ollaan paikalla niin oikeuksia kertyy lisää. Jos koulu on julkinen tila ja opettaja suorittaa julkista tehtävää, voidaan häntä myös kuvata ja videoida.

Se mikä ihmetyttää on, että laissa puhutaan opetuksen julkisuudesta eli lähinnä opettajasta ja opetussuunnitelmasta. Lain mukaan opiskelu ei olisikaan julkista, mutta miten käytännössä erottaa julkinen opetus ja ei julkinen opiskelu? Opettaja voi kaivaa takataskustaan tekijänoikeudet ja sillä tavoin hän voi säädellä omia oikeuksiaan kuten esim opetuksensa lähioikeuksia. Opiskelijalle ei tässä tunnu jäävän mitään oikeuksia. Tämä näkyy erityisesti, kun on kyse netistä. Opiskelusta tulee silloin julkista. Se ei välttämättä ole paha asia, mutta silloin se on ongelma, jos opiskelija ei saa itse päättää.

Usein opiskelija on pakotettu kirjautumaan erilaisiin paikkoihin, jotta saisi opintonsa suoritettua. Sekin on ok, jos muistetaan yksityisyyden suoja. Nykyään näyttää tosin olevan tavallista, ettei missään näy tietosuojaselostetta tai rekisteriselostetta. Opiskelusta näyttääkin tulevan iSpyn seuraava kohde.

http://www.jarisarja.fi/ispy-ja-neljas-vallan-mahti/

No palkka oli silti koskematon eli ulosottoviranomainen oli oikeassa. Ihan vittuillessani maksoin Mikkelin kaupungille uudestaan sen 23 ekua, jota ulosoton kautta perivät ja sitä rahaa ei vieläkään ole tullut takaisin. Ilmeisesti heille raha kelpaa :)

itunesin kautta on tullut ostettua vähän kaikkea, mutta nyt se lakkasi toimasta. Ilemisesti raha ei kelpaa, joten olkoon se paska mun puolesta. Muualle raha kelpaa hyvin ja maksan sinne.

No ulosmittaus suoritetaan tosin vasta maanantaina kello 11 eli onhan silloin aamusta kaksi tuntia aikaa esitellä kuittia tai sitten neuvotella samanlainen diili kuin Jukureilla eli saan sen 24 ekua takas ja vielä mainoksen pipooni ja käteistä rahaa yhden kymmenesosan tuosta 24 euron summasta. Toisaalta en taida viitsiä vaivautua, viekööt tuon mun huonomman maalivahdin mailan – se makso uutena 75 ekua ja on vähän pelattu.

Jääkiekkoliitolta kysyin viime vuonna samaa asiaa, koska maksoin sinne muistaakseni 25 ekua. Ei ollut pakko ottaa lehteä, joten lisenssi oli halvempi. Jääkiekkoliitosta ei koskaan vastattu, ehkä heillä oli kiire järkätä maajoukkueen pelaajille juhlia tai sitten etsivät maajoukkueelle uutta valmentajaa, joka samalla voisi valmentaa jotain SM-liigajoukkuetta.

Harrastaja maksaa aina varusteista ja vuoroista ja päälle vielä käsittämättömät lisenssimaksut. Mihin menevät sitten kuntien ja yritysten mainosmarkat – tietenkin huippu-urheiluun eli huippu-urheilija syö minunkin ruokapöydässäni.

Kun on saatu em tavalla aikaiseksi ongelma on vuorossa seuraava vaihe. Sen vaiheen nimi on paineen helpottaminen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ongelmaa ratkaista vaan sitä turrutetaan. Vähän sama kuin ottaisi alkoholia stressiin. Hetkeksi stressi vähenee, mutta seuraavalla kertaa tarvitaan enemmän alkoholia. Taustalla ongelma kasvaa kasvamistaan samalla kun kenotekoisesti turrutetaan ongelman olemassaolo.

Usein kuulen milloin kenenkin suusta, että nyt on tehtävä jotakin yhteisöllisyyden nimissä. No joskus teen, vaikka olisin lomalla ja vittuunnun siitä, kun johtaja sen jälkeen syyttää minua sivustakatsojaksi. Mutta Juice sen tiesi ” Kun hallitsijan tapaan, hän polkee minut rapaan ja kysyy mikä on. Kiitä, kiitä, kiitä.” Tosin niitä, jotka vannovat yhteisöllisyyden nimissä ei koskaan näy silloin, kun tehdään töitä. Jos on kyseessä talkoot niin silloin niitä ei tavoita edes puhelimitse saati Twitterillä.

Yhdessä tekeminen ja yhteisistä asioista huolta kantaminen ei ole lainkaan huono juttu. Huonoksi ja paskan happamaksi se muuttuu, kun sen avulla syyllistetään ja teetetään ylimääräistä työtä. Niin se yhteisöllisyyteen vetoava kaveri on jo hyvissä ajoin keksinyt muuta homma, kun talkoot alkavat.

Eikä se ole sen kummempaa esim. yhdistysten osalta. Kolmen yhdistyksen jäsenenä olen oppinut, että muutama tekee työt ja loput vetää lonkkaa. Tosin härskimmät vaativat rahaa kaikesta mahdollisesta.

Mutta  Paul Virilio puhuu onnettomuudesta tyyppiä “never-seen-before accident”. Minun onnetommuus ei ollut edes paikallinen vaan henkilökohtainen ja siksi ainakin työyhteisönmittakaavassa mitätön – ”itte hölmöilit”. Muutenkin katastrofit ovat paikallisia. Tekniikan kehittyessä voimme kohdata myös maailmanlaajuisen onnettomuuden. Jotain sellaista mitä suunniteltiin Henning Mankelin kirjassa Palomuuri. Silloin ei olisi enää kyse siitä, että yksittäinen laiva ajaa karille, vaan se koskisi meitä kaikkia.

Olisiko sellainen katastrofi sitten mahdollinen, josta Virilio kirjoittaa? Vastaukseni on kyllä, koska tekniikka pettää aina. Toisaalta ehkä se suurin onnettomuus on tapahtunut siinä vaiheessa, kun virtuaalisesta maailmasta yritetään tehdä jotakin enemmän kuin tavallisesta maailmasta. Tai no vielä pahempaa on, jos mainosmies mainostaa moista trendiä ja saa vielä ihmisiä innostumaan. Tai kuten Virilio sanoo, nopea hallitsee. Demokratia ja dialogi vaativat aikaa – nykyään aikaa ei ole, eikä siksi ole missään demokratiakaan tai dialogiakaan. Tai ehkä jossain, mutta siellä vallitsee varmaan SLOW.

Tämä on tekniikan kanssa arkipäivää mikään ei toimi. Edellisen koneen kanssa sama juttu. Silloin oli emolevy rikki, joten postitse tuote takas ja odottamista. Nyt olin fiksumpi ja tilasin kasauksen ja testauksen ja silti tulos sama. Tai no se rikkinäinen emolevy piti koneen sentään käynnissä.

Ohjelmapuolella sama juttu “tää oli vain bugi” tai “tämä on melkein valmis”.

Eikä määrittelyssä ole mitään pahaa kunhan itse saa määritellä. Tai jos ei muuta saa määritellä niin ainakin itsensä – millainen minä olen? Tosin aina ei ole niin vaan joku muu määrittelee paikkasi. Vieläkin mietin, kun yksi kesä keskeytin loman ja lähdin kouluttamaan kesken loman päiväksi. Sanatarkkaa sitaattia joka ylemmältä taholta tuli en kehtaa laittaa vaan tiivistän sen: sooloilija ja “paskajätkä “. Sanouduin silloin irti.

Sitten vuosien kuluttua törmään tällaiseen määritelmään: “näkymätön puurtaja jolla vuorokaudessa on 30 tuntia ja kellossa muutama lisää. Tarinan mukaan toimittaa auton nopeammin katsastukseen kuin mitä kilvet sinne toimitetaan? Ei anna sen häiritä vaan tulee paikalle tarvittaessa vaikka reesiinalla, vain koska se on mahdollista. Ei koskaan ruoski, eikä moiti muita kuin itseään, todellinen joukkuepelaaja ja aikatauluihme joukkueen maalivahti Jari “Jaris” Sarja.”

Kumpi on sitten oiekassa? Ei kumpikaan. Luotan siihen miten kehitysvammainen Jere poika minut määrittelee eli ei mitenkään. Tai on siellä yksi määritelmä eli “isi”.